Finnveralta tulosvaroitus – toiminta tänä vuonna todennäköisesti tappiollista

STT

Valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera -konserni on antanut negatiivisen tulosvaroituksen, sillä koronaviruspandemia aiheuttaa poikkeuksellista epävarmuutta tulevaisuuden näkymiin. Finnvera arvioi, että konsernin toiminta on tänä vuonna tappiollista.

Vielä helmikuun lopulla konserni arvioi, että sen toiminnan odotetaan olevan kannattavaa tänä vuonna. Finnvera kuitenkin totesi, että tappioiden toteutumiseen ja odotettavissa olevien tappioiden kehitykseen liittyy epävarmuutta, mikä saattaa vaikuttaa tuloksen muodostumiseen merkittävästikin.

Finnvera-konsernin puolivuosikatsaus julkistetaan 21. elokuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut