Keskusta on pääministeripuolueen kanssa eri linjoilla työllisyyspäätösten aikataulusta – Vanhasen mukaan puolueiden välillä on "ainakin vivahde-eroja"

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja pääministeri Sanna Marin ovat eri mieltä aikataulusta, jolla hallituksen pitää tehdä työllisyyspäätöksiä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Keskusta vaikuttaa olevan hallituspuolueista ainakin SDP:n ja RKP:n kanssa eri mieltä aikataulusta, jolla hallituksen pitää tehdä työllisyyspäätöksiä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi keskiviikkona, että hallituksella on budjettiriihessä oltava näkymä siitä, millä tavalla 30 000 ensimmäistä päätösperäistä työpaikkaa saadaan luotua, mutta aikataulullisesti prosessi voi joustaa.

Marinin mukaan hallitus on aiemmin lisätalousarvion yhteydessä sopinut, että aikataulu voi joustaa niin, että päätösten pitää olla tehtynä tämän vuoden puolella.

– Koronatilanteesta johtuen olemme myös tätä keskustelua käyneet hallituksessa ja viisikossakin viime viikolla ja on mahdollista, että aivan kaikkia prosesseja emme saa budjettiriiheen mennessä valmiiksi, mutta näkymä pitää olla. Kyllä tästä isosta tavoitteesta hallitus pitää kiinni, Marin sanoi medialle mennessään Säätytalon neuvotteluihin keskiviikkona.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni viestitti STT:lle hallitusohjelman olevan voimassa, joten budjettiriihessä pitää hänen mukaansa olla päätökset 30 000 työpaikasta ja työllisyystavoitteen nostamisesta ylöspäin 60 000:sta.

– Muusta aikataulusta ei ole sovittu, Kulmuni sanoi tekstiviestillä.

Myös valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi keskiviikkona neuvotteluista poistuessaan, että ei muuta omia lausuntojaan aikataulusta. Hän piti Helsingin Sanomien haastattelussa 4. heinäkuuta tiukasti kiinni hallitusohjelmasta, jonka mukaan hallituksen on määrä päättää syyskuun puolivälin budjettiriiheen mennessä toimista, joiden arvioidaan tuovan vähintään 30 000 uutta työllistä.

– Olen kuullut näitä tulkintoja (joustamisesta), mutta en ole kuitannut niitä missään vaiheessa. Omalta osaltani budjettiriihen valmistelut jatkuvat, Vanhanen sanoi.

Kysymykseen siitä, onko SDP:n ja keskustan välillä juopa, Vanhanen vastasi, että on "ainakin näemmä vivahde-eroja".

Henriksson: Hallituksen yhteinen tavoite päättää tämän vuoden puolella

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi samoin kuin Marin, että hallituksen yhteisenä tavoitteena on, että tämän vuoden puolella saadaan päätettyä vähintään 30 000 työpaikasta. Hänkin kutsui lausuntojen eroavaisuuksia "vivahde-eroiksi".

Hallitus linjasi lisätalousarvion yhteydessä myös, että se nostaa tavoitettaan työllisyyden lisäämisestä 60 000:lla tämän kauden aikana. Henrikssonin mukaan asiasta keskustellaan budjettiriihessä ja silloin siitä myös päätetään.

Työmarkkinajärjestöjä on kritisoitu siitä, että ne ovat jo vuoden pohtineet työllisyystoimia, mutta tuloksia ei ole tullut. Marin ei kritiikkiin yhdy.

– On ymmärrettävä, että koronan vuoksi kaikki käynnissä olleet prosessit ovat lykkääntyneet ja viivästyneet, koska kaikki energia on keskittynyt tähän akuutin kriisin hoitoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.