Koronavirusta todettiin elokuussa erityisesti Helsingin, Espoon ja Turun jätevesissä – löydös kuvaa koronaviruksen esiintymistä alueen väestössä

Löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Koronavirusta on todettu elokuussa usean kaupungin jätevesissä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesiseurannasta.

Virusta on todettu elokuussa erityisesti Helsingin Viikinmäen, Espoon Suomenojan ja Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoista kerätyistä näytteistä. Lisäksi virusta on todettu yksittäisistä näytteistä Tampereella, Raumalla ja Vaasassa.

THL tutkii koronaviruksen esiintymistä jätevesissä mittaamalla puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen geeniperimää.

Löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä alueen väestössä.

– On arvioitu, että kuukausiseurannan aikana kerättävä jätevesi kuvastaa 60:tä prosenttia suomalaisten tuottamasta jätevedestä, THL:n erikoistutkija Tarja Pitkänen kertoo STT:lle.

Yksilötestausta tehdään Suomessa tällä hetkellä paljon, joten jätevesiseuranta tuottaa toistaiseksi lähinnä epidemiakuvaa tukevaa tietoa, Pitkänen sanoo.

– Sen arvo tulee esiin vasta myöhemmin. Jos virus on tullut jäädäkseen, en jaksa uskoa että tällaista massiivitestausta pystytään jatkamaan vuositolkulla. Jätevesiseurannalla pystytään seuraamaan eri paikkakuntien tilannetta pienemmällä määrällä näytteitä, Pitkänen sanoo.

Toistaiseksi seuranta ei ole tuottanut yllätyksiä. Kaikille jätevedestä tehdyille löydöksille on löytynyt selitys tartuntatautirekisteristä.

Usean kaupungin jätevedet seurannassa

THL:n tutkimushankkeessa jätevesiä seurataan viikoittain Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.

Tuoreimmissa, 16.–17.elokuuta kerätyissä näytteissä koronavirusta löytyi Helsingistä ja Turusta.

Viikkoa aiemmin kerätyissä viikkoseurantanäytteissä virusta todettiin Helsingin ja Turun lisäksi Tampereen Viinikanlahden puhdistamon jätevedestä.

Lisäksi kuukausittain tehdään kattavampaa seurantaa, jossa on mukana 28 puhdistamoa Rovaniemeltä Maarianhaminaan.

2.–3. elokuuta toteutetussa kuukausiseurannassa koronavirusta esiintyi Helsingin ja Turun jätevesien lisäksi Espoossa, Raumalla ja Vaasassa.

Kesäkuussa virusta heinäkuuta laajemmalla

Heinäkuussa jätevesien viruslöydökset olivat enimmäkseen satunnaisia tai jäivät alle menetelmän havaitsemisrajan. Virusta todettiin heinäkuussa erityisesti Turun jätevesissä. Lisäksi löydöksiä esiintyi Helsingissä ja Espoossa.

Koronavirusta ei esiintynyt jätevesissä heinäkuussa yhtä laajasti kuin kesäkuussa.

Kesäkuussa koronavirusta löydettiin viikkoseurannassa Helsingistä ja Turusta, kuukausiseurannassa lisäksi Espoosta, Lappeenrannasta ja Vihdistä.

Käytössä nyt aiempaa herkempi testi

Jos kaupungin jätevesistä löytyy koronavirusta, mitä se tarkoittaa? Onko tartuntoja yksi, kymmenen vai sata? Sitä THL ei vielä tiedä, mutta toivottavasti pian.

– Syksyn aikana selvitämme sitä, mikä on koronaviruksen jätevedessä esiintymisen suhde tartuntojen määrään. Nyt kun yksilötestejä tehdään paljon, se tuottaa erinomaisen hyvän aineiston tätä tutkimusta varten. Uskon, että syksyllä tähän saadaan vastaus, Pitkänen sanoo.

Heinäkuun lopussa THL:ssä otettiin jätevesinäytteiden tutkimisessa käyttöön uusi testi, joka havaitsee koronavirusta aiempaa herkemmin. Uusi testi perustuu N2-geenialueen testaamiseen. Se löytää jätevedestä aiempaa pienempiä koronavirusmääriä verrattuna THL:n aiemmin käyttämään E-geenialueen testausmenetelmään.

– Muitakin löydöksiä eri paikkakunnilta voi vielä ilmetä, kun kaikki tutkimuksessa aiemmin kerätyt näytteet saadaan analysoitua uudella N2-testillä, Tarja Pitkänen sanoo.

Tutkimushankkeen näytekeräyksen on sovittu jatkuvan vuoden loppuun asti. Hankkeen mahdolliseen jatkoon vaikuttavat niin epidemiatilanne kuin se, kuinka hyödylliseksi tutkimuksen tulokset koetaan, Pitkänen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.