Black Panther -elokuvasta tunnettu Chadwick Boseman on kuollut

Boseman sairasti syöpää. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö, Minna Pulli / STT

Black Panther -elokuvan tähti Chadwick Boseman on kuollut. BBC:n mukaan syöpää sairastunut Boseman kuoli kotonaan Los Angelesissa perheensä ympäröimänä. Hän oli kuollessaan 43-vuotias.

Bosemanin Twitter-tilillä julkaistussa kirjoituksessa kerrotaan, että näyttelijällä diagnosoitiin vuonna 2016 kolmannen asteen paksusuolen syöpä.

– Todellinen taistelija, Chadwick jatkoi sinnikkäästi kaiken läpi, ja toi teille monia elokuvia, joita olette rakastaneet paljon, kirjoituksessa todettiin.

Kirjoituksessa kerrottiin, että diagnoosin jälkeen Boseman oli useissa leikkauksissa ja kemoterapiassa. Hän sai hoitoa kuvausten aikana ja elokuvatuotantojen välissä.

– Urallaan hänelle oli kunnia herättää eloon King T'Challa Black Panthersissa.

Boseman ei ollut kertonut julkisuuteen sairaudestaan, BBC kirjoittaa.

Black Panther -elokuva oli BBC:n mukaan ensimmäinen supersankari elokuva, joka oli ehdolla Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-gaalassa vuoden elokuvaksi. Parhaan elokuvan pystin vei tuolloin Green Book, mutta Black Panther nappasi kuitenkin kolme muuta Oscaria.

Boseman näytteli myös muun muassa ohjaaja Spike Leen Da 5 Bloods -elokuvassa yhdessä Jasper Pääkkösen kanssa.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut