Työttömäksi tai lomautetuksi joutuneiden määrät kääntyivät kasvuun

Työttömiä työnhakijoita oli viime viikon lopulla 265 000. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Uusien työttömyysjaksojen määrä kääntyi kasvuun viime viikolla, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaisemista tiedoista.

Viime viikolla alkoi 11 000 uutta työttömyysjaksoa, mikä on suurin lukema heinäkuun alkupuolen jälkeen. Määrä suunnilleen kaksinkertaistui loppukesästä, jolloin kirjattiin noin 5 000–6 000 uutta työttömyysjaksoa viikkoa kohden.

Ministeriön tilastot perustuvat alueellisten TE-toimistojen tietoihin.

Työttömiä työnhakijoita oli viime viikon lopulla 265 000. Määrään ei ole laskettu mukaan kokoaikaisesti lomautettuja.

Myös lomautusten määrä kohosi aiempien viikkojen tasolta. Lomautuksia alkoi viime viikolla noin 7 600, kun edeltävällä viikolla uusia lomautusjaksoja kertyi lähes puolet vähemmän.

Kokoaikaisesti lomautettuja oli työttöminä työnhakijoina 59 000 viime viikon lopulla.

Lomautettuna paljon ravintolatyöntekijöitä

Uusien lomautusten viimeaikaisesta kasvusta huolimatta lomautettuna olevien määrä ei ole läheskään samaa luokkaa kuin keväällä, jolloin koronavirus ja sen aiheuttamat rajoitustoimet pakottivat monet yritykset sulkemaan ovensa.

Keväällä kokoaikaisesti lomautettuja oli enimmillään yli 160 000, eli määrä on laskenut selvästi huippulukemista.

TEM kertoo myös, miten lomautetut jakautuvat eri ammattiryhmiin. Tämän päivän tietojen mukaan lomautettuna on paljon muun muassa ravintolatyöntekijöitä ja tarjoilijoita, mikä kuvastaa koronakriisin kovaa iskua ravintola-alaan.

Lomautettuna on paljon myös esimerkiksi rakennustyöntekijöitä sekä myyjiä.

SAK: Yt-neuvottelujen piiriin elokuussa yli 20 000

Työntekijäpuolen suurin keskusjärjestö SAK puolestaan sanoo, että yhteistoimintaneuvottelujen alaisten työntekijöiden määrä lähti hienoiseen nousuun loppukesällä.

Elokuussa yt-neuvottelujen piiriin joutui SAK:n mukaan 20 700 työntekijää. Se on enemmän kuin kesä- tai heinäkuussa, mutta edelleen selvästi vähemmän kuin kevätkuukausina. Elokuussa yritykset ilmoittivat yt-neuvotteluissa työntekijöiden vähennystarpeeksi yhteensä noin 3 000 ihmistä.

SAK:n mukaan esimerkiksi Eckerö Line irtisanoi huhtikuussa 484 työntekijää ja Meyer Turku päätti elokuussa irtisanoa 166 työntekijää.

Meyer Turku ilmoitti huhtikuussa aloittavansa yt-neuvottelut 450 ihmisen irtisanomiseksi.

SAK:n keräämät tiedot perustuvat julkisuudessa olleisiin ilmoituksiin yt-neuvotteluista ja niiden tuloksista.

KORJAUS: 7.9. julkaistua juttua korjattu 8.9. klo 11.10: SAK kertoi aiemmin virheellisesti, että Meyer Turku olisi huhtikuussa irtisanonut 450 työntekijää, vaikka todellisuudessa Meyer Turku irtisanoi elokuussa 166 työntekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut