Poikkeuksellisen syysmyrskyn määrä rantautua tänään Suomeen – myrskyn odotetaan jättävän jälkeensä merkittäviä tuhoja

Syyskuun mittapuulla myrsky on tuntuva. Tavallisesti todella voimakkaat rajuilmat tulevat Suomeen vasta marras–joulukuussa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Suomeen on saapumassa tänään poikkeuksellisen voimakas syysmyrsky. Ilmatieteen laitos on ennustanut, että pahin myräkkä kestää runsaan vuorokauden, keskiviikkoiltapäivästä torstai-iltaan.

Myrsky rantautuu Pohjanmaalle iltapäivällä. Rajuilman on ennustettu tänään ja huomenna pyyhkivän laajalti Keski- ja Etelä-Suomen yli ja tuovan mukanaan poikkeuksellisen runsaita sateita ja kovia tuulia.

Syyskuun mittapuulla myrsky on tuntuva. Tavallisesti todella voimakkaat rajuilmat tulevat Suomeen vasta marras–joulukuussa.

– Tämä on tähän vuodenaikaan nähden kyllä hyvin voimakas myrsky, arvioi päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta tiistaina.

Myrskyn odotetaan jättävän jälkeensä merkittäviä tuhoja. Viljamaa arvioi, että nyt tulossa oleva pohjoisenpuoleinen myrskytuuli on erityisen vahingollinen puille.

Viime aikoina pohjoisen suuntaisia puuskia on tullut harvakseltaan. Siksi on todennäköistä, että maastossa on runsaasti juuri tällaisille tuulille herkkää puuta.

Puiden kaatuessa moni saa varautua sinnittelemään jonkin aikaa sähköttä. Tuhot kuitenkaan tuskin jäävät tähän, sillä Viljamaan mukaan luvatut tuulilukemat riittävät irrottamaan kattotiiliä ja jopa savupiippujen hattuja.

Merellä myrskyn on varoitettu nostavan laajalti vähintään neljän metrin aallokkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.