Poliisi ei aloita esitutkintaa rasistiseksi väitetystä selkkauksesta – 17-vuotias poika otettiin kiinni lipuntarkastuksen yhteydessä Helsingissä

STT

Poliisi ei aloita esitutkintaa tapauksessa, jossa 17-vuotias poika otettiin kiinni lipuntarkastuksen yhteydessä. Välikohtaus tapahtui heinäkuussa Helsingin päärautatieaseman metrotunnelissa.

Poliisi on kertonut aiemmin, että järjestyksenvalvojat ottivat pojan kiinni, koska tällä ei ollut tarvittavaa matkalippua. Myös poliisi kutsuttiin paikalle selvittämään tilannetta.

Tapahtuneesta levisi sosiaalisessa mediassa videoita ja kiinniottoa sanottiin rasistiseksi. Videoissa poika on maassa ja järjestyksenvalvoja ja lipuntarkastaja pitivät häntä kiinni. Videoilta ei ilmennyt, mikä johti tilanteeseen.

Helsingin poliisilaitos sai tapauksesta tutkintapyynnön, jossa pyydettiin tutkimaan, syyllistyivätkö lipuntarkastajat ja järjestyksenvalvojat tilanteessa pahoinpitelyyn tai muuhun rikokseen.

– Esiselvityksen perusteella ei ilmennyt tukea tutkintapyynnössä ilmaistulle käsitykselle siitä, että lipuntarkastajien ja järjestyksenvalvojien menettely olisi ollut oikeudetonta, ylimitoitettua tai perustunut rasistiseen vaikuttimeen, sanotaan poliisin tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että esiselvityksessä hankittiin lausunnot lipuntarkastajilta sekä järjestyksenvalvojilta. Lisäksi tutkittiin valvontakameratallenteita.

– Asiassa ei ilmennyt tutkintapyynnössä esitetyn käsityksen tueksi myöskään seikkoja siitä, että ilmoittajan joutuminen lipuntarkastuksen tai sittemmin voimakeinojen käytön kohteeksi olisi johtunut tämän ihonväristä tai mistään muustakaan kielletystä syrjintäperusteesta, tiedotteessa todetaan.

Poliisi huomauttaa, että lipuntarkastajilla ja järjestyksenvalvojilla on lakiin perustuva oikeus voimakeinojen käyttämiseen tietyin edellytyksin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.