Vake vastaa Suomen Kuvalehden uutiseen: Vake kilpailutti keväällä 2019 sidosryhmätyön palvelut, ei palkannut lobbaustoimistoa avukseen

STT

Valtion kehitysyhtiö Vake sanoo STT:lle lähettämässään sähköpostissa, että se kilpailutti keväällä 2019 sidosryhmätyön palvelut ja kilpailutuksen voitti Rud Pedersen. Vake sanoo, ettei se palkannut lobbaustoimistoa avukseen.

Suomen Kuvalehti uutisoi, että Vake maksoi reilun vuoden aikana yli 100 000 euroa lobbaustoimisto Rud Pedersenille. Lehden mukaan Vake palkkasi lobbaustoimiston avukseen eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2019.

Lähteet eri ministeriöistä kertovat lehdelle toimiston lobanneen poliittisia vaikuttajia Vaken säilyttämisen kannalle ja hyväksymään sen syksyllä 2019 valmistuneen strategian.

Vake kirjoittaa sähköpostissaan STT:lle, että yhtiö on kilpailuttanut keväällä 2019 sillä jo aiemmin olleet jatkuvat, kuukausilaskutteiset viestintä- ja sidosryhmätyön palvelut ja siirtynyt hinnaltaan edullisempaan sopimuskokonaisuuteen. Kilpailutuksen voitti Rud Pedersen.

– Sopimus sisälsi erilaisia viestintä- ja sidosryhmätyön palveluita. Viestintäpalvelut sisälsivät muun muassa verkkosivujen ylläpitoa, Vake kirjoittaa.

Sen lisäksi Vaken mukaan sidosryhmätyön palvelut sisälsivät muun muassa kuukausittaisen yhteiskunnallisen tilannekatsauksen, yhtiön oman sidosryhmätyön tueksi tehtyä yhteystietojen keräämistä sekä hallitusohjelman ja hallitusohjelman toimintasuunnitelman sekä EU-kärkihankkeiden analyysiä yhtiön strategiatyön tueksi.

– Yhtiö ei ole "keväällä 2019 palkannut lobbaustoimistoa avukseen", Vake kirjoittaa.

Yhtiö lisää, että sidosryhmätyö on siirtynyt asteittain yhtiön itsensä ja sen johdon hoidettavaksi. Vake on myös lopettanut sopimuksensa Rud Pedersenin kanssa. Sopimuksen irtisanominen on tullut voimaan elokuun lopusta alkaen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut