Trump haluaa Yhdysvaltain joukot pois Afganistanista jouluun mennessä – Nato vaatii sotilasliiton päättävän joukkojen pois vetämisestä yhdessä

Trump on luvannut irrottaa Yhdysvallat aseellisista konflikteista, joissa maa on mukana. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Sotilasliitto Nato vaati torstaina, että jäsenmaat neuvottelisivat ja päättäisivät yhdessä siitä, milloin maat vetäisivät joukkonsa pois Afganistanista. Sotilasliitto esitti vaateitaan sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti yllättäen haluavansa maansa joukot pois Afganistanista jouluun mennessä. Trump kertoi aikeistaan Twitterissä keskiviikkona paikallista aikaa.

Tämän vuoden helmikuussa Yhdysvallat kertoi vetävänsä joukkonsa Afganistanista ensi vuoden kesään mennessä osana Taleban-sissiliikkeen kanssa tehtyä sopimusta. Trump näyttää siis haluavan nopeuttaa aikataulua.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg toisti torstaina sotilasliiton pitkäaikaisen kannan siitä, että sotilaalliset tehtävät Afganistanissa päätetään vasta, kun olosuhteet paikan päällä sen mahdollistavat.

– Me päätimme mennä yhdessä Afganistaniin, me teemme päätökset tulevista muutoksista yhdessä, ja kun aika on oikea, me poistumme yhdessä, Stoltenberg sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Yhdysvalloilla yli 8 000 sotilasta Afganistanissa

Uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvalloilla on Afganistanissa noin 8 600 sotilasta. Yhdysvaltain puolustusministeriö arvioi vielä syyskuun loppupuolella kotiutusten etenevän niin, että marraskuun loppuun mennessä joukkojen määrä Afganistanissa laskee alle 5 000 ihmisen.

Trump on luvannut irrottaa Yhdysvallat aseellisista konflikteista, joissa maa on mukana. Trump pyrkii toiselle kaudelleen marraskuun vaaleissa.

Joukkojen vetäminen Afganistanista näyttää olevan harvoja asioita, joista Trump ja hänen vastaehdokkaansa, demokraattien Joe Biden ovat yhtä mieltä. Biden yritti edistää vetäytymistä jo toimiessaan Barack Obaman varapresidenttinä. Bidenilta kysyttiin viime kuussa, tukeeko hän Trumpin linjaa vetää joukkoja Afganistanista ja Irakista.

– Kyllä. Mutta vain jos hänellä (Trumpilla) on suunnitelma siitä, miten hän aikoo toimia Isisin kanssa, Biden vastasi.

Jihadistijärjestö Isis on aktiivinen muu muassa Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa.

Aseleponeuvotteluissa kitkaa

Yhdysvaltain ja Talebanin helmikuisessa sopimuksessa sovittiin myös aseleponeuvotteluista sissiliikkeen ja Afganistanin hallinnon välillä. Ne ovat toistaiseksi edenneet erittäin kitkaisesti.

Sopimuksessa Taleban lupasi olla hyökkäämättä länsimaisia joukkoja vastaan. Lupaus on pitänyt, mutta järjestö on jakanut hyökkäyksiään maan hallinnon joukkoja vastaan.

Yhdysvaltojen joukkoja on ollut Afganistanissa vuodesta 2001 osana terroristijärjestö al-Qaidan vastaista taistelua. Talebanin ja al-Qaidan suhteet ovat olleet läheiset.

Yhdysvaltain vanavedessä Afganistaniin lähtenyt Nato lopetti taisteluoperaationsa Afganistanissa vuonna 2014 ja on sittemmin vähentänyt huomattavasti joukkojen määrää alueella. Afganistanissa on kuitenkin edelleen noin 12 000 Nato-sotilasta, jotka kouluttavat ja antavat neuvoja paikallisille joukoille.

Stoltenberg painotti torstaina Naton poistuvan Afganistanista vain, kun se voi tehdä niin ilman vaaraa siitä, että maasta tulisi jälleen turvapaikka terroristeille.

Siitä ei ole varmuutta, saiko Nato etukäteen mitään varoitusta Trumpin ilmoituksesta. Uutistoimisto AFP:n mukaan Stoltenbergin lausunto siitä, että Nato-maat neuvottelisivat nyt tehtävän tulevaisuudesta, antoi ymmärtää, ettei asiasta olisi tiedetty etukäteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut