Sana hyvinvointialue ei kelpaa Kotimaisten kielten keskukselle – "Ei ole selkeä ja asiallinen"

Anne Salomäki / STT

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) ei suosittele sote-maakuntien kutsumista hyvinvointialueiksi. Kotus tiedotti torstaina, ettei hyvinvointialue ole sen näkemyksen mukaan "selkeä ja asiallinen nimi".

Sote-maakuntia on ollut määrä kutsua siirtymäaikana hyvinvointialueiksi, jotta alueet eivät sekoitu nykyisiin hallinnollisiin maakuntiin. Todennäköistä on, että myöhemmin sote-maakuntien tehtäviä lisätään. Nimi muuttuisi jälleen maakunnaksi, kun esimerkiksi aluekehitystehtävät siirtyvät osaksi kokonaisuutta.

Kotus perustelee linjaansa sillä, että hyvinvointi on sanana abstrakti ja monimerkityksinen sekä käytössä kaupallisissa yhteyksissä. Lisäksi Kotus uskoo, että nimitys voidaan kokea sävyltään vähätteleväksi.

– Vaikka sosiaali- ja terveyspalveluilla ja pelastustoimella edistetään asukkaiden hyvinvointia, alueilla tulee asumaan myös ihmisiä, jotka eivät voi hyvin, keskus toteaa tiedotteessaan .

Hyvinvointimaakunta ei ole sen parempi

Sosiaali- ja terveysministeriö on Kotuksen mukaan pyytänyt kannanottoa sekä hyvinvointialue- että hyvinvointimaakunta-nimityksiin. Kotuksen mielestä kumpaankin termiin liittyy samoja ongelmia.

Kotus toteaa tiedotteessaan edelleen suosittelevansa nimitystä maakunta, koska ajatus sote-palveluiden siirtymisestä maakunnille on jo ihmisille tuttu.

– Kaikkia kansalaisia koskevaan uudistukseen on valittava kaikille ymmärrettäviä ja helppokäyttöisiä nimiä ja termejä, Kotuksen tiedotteessa lukee.

Tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tviittasi Kotuksen tiedotteen ja totesi, että sote-uudistuksessa asia on nyt tärkeä korjata. Saarikko on jo aiemmin todennut, että keskustalle hyvinvointialueet ovat yhä maakuntia, koska "ei nimi miestä pahenna".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut