Alamäki vaikuttaa pysähtyneen teknologiateollisuudessa, mutta tulevaisuus huolettaa koronatilanteen takia. Yli puolet teollisuusyrityksistä ilmoittaa yhä, että hiljaisin aika on vasta edessä. Osa suuremmista yrityksistä kertoo näkymien kuitenkin jo kirkastuneen. Tiedot perustuvat Teknologiateollisuuden jäsenkyselyihin, jotka tehtiin lokakuun aikana.
Jäsenkyselyn perusteella vaikeudet kasautuvat nyt erityisesti pk-yrityksiin, sillä osassa suuria ja keskisuuria yrityksiä tilaukset kääntyivät kasvuun heinä−syyskuussa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna.
Lomautusjärjestelyjen piirissä oli syyskuun lopussa lähes 40 000 ihmistä. Suuremmilla yrityksillä näköpiirissä olevien lomautusten määrä on vähentynyt, raportissa todetaan.
Erot poikkeuksellisen suuria
Lähes kolmannes teollisuustoimialojen yrityksistä raportoi kyselyissä edelleen, että heikko kysyntä vaivaa toimintaa erittäin paljon. Luku on pysynyt lähes muuttumattomana koko syksyn ajan.
– Kokonaisuutta arvioitaessa voidaan todeta, että alamäki ei enää jatkunut kolmannella vuosineljänneksellä. Teknologiayritysten tilanne jatkuu kuitenkin haastavana pitkälle alkutalveen, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras arvioi tiedotteessa.
Rautaportaan mukaan yritysten väliset erot ovat poikkeuksellisen suuria, ja epidemia-aallon nopea voimistuminen luo uutta epävarmuutta.
Tilauskertymä positiivinen yllätys
Kolmannen vuosineljänneksen tilauskertymä yllätti kyselyn perusteella kuitenkin myönteisesti, sillä muutamat merkittävät onnistumiset käänsivät yhteenlasketun tilauskertymän kasvuun edellisen heikon kvartaalin jälkeen.
Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä−syyskuussa euroina 8 prosenttia enemmän kuin edellisellä kvartaalilla. Tilauksia tuli kuitenkin 12 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
− Tilanteen piristyminen on toistaiseksi valitettavan kapeilla harteilla. Jos muutaman yrityksen erinomainen suoriutuminen jätetään pois laskuista, koko toimialan tilausten kasvu sulaa lähes kokonaan pois, Rautaporras sanoo.