Kesko jatkaa hyvää tulosta koronan keskellä: kolmas vuosineljännes historian paras, kohottaa taas vuoden näkymiä

Kesko-konsernin myynti kasvoi kaikilla toimialoilla. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Päivittäistavarakauppa Kesko kertoo tehneensä heinä–syyskuussa konsernin historian parhaan tuloksen. Pääjohtaja Mikko Helander kertoo tiedotteessa, että konsernin myynti kasvoi kaikilla toimialoilla.

Vuosineljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto nousi 181,8 miljoonaan euroon, kun se oli vuosi sitten 152 miljoonaa. Liikevaihto laski 2 651,9 miljoonaan euroon 2 803,9 miljoonasta. Vertailukelpoinen liikevaihto kuitenkin nousi.

Konserni on tehnyt hyvää tulosta koronaepidemian aikana. Yhtiö kertoi ennätyksellisestä tuloksesta myös toisella vuosineljänneksellä, jolloin sitä siivittivät erityisesti vahva myynti päivittäistavarakaupassa sekä rakentamisen ja talotekniikan kaupassa.

Molempien liiketoimintojen myynti on yhtiön mukaan pysynyt hyvänä myös kolmannella vuosineljänneksellä. Samalla autokauppa on toipunut alkuvuoden laskusta.

Yhtiö antoi ensin heinä- ja sitten syyskuussa positiivisen tulosvaroituksen, ja se tarkentaa edelleen näkemyksiä koko vuoden tuloksesta ylöspäin. Tällä hetkellä yhtiö arvioi, että vuonna 2020 jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liikevoitto asettuu 530–570 miljoonaan euroon.

Yhtiö kuitenkin tunnustaa, että koronaepidemian tilanteen pahentuminen vaikuttaisi negatiivisesti muuan muassa joulumyyntiin.

– Koronatilanne on pysynyt hallinnassa Keskon toimintamaissa. Huoli covid-19-epidemian laajentumisesta ja yleisen talouskehityksen heikentymisestä on kuitenkin edelleen suuri, Helander sanoo tiedotteessa.

Helsingin pörssi tervehti tulosta kurssinousulla. Keskon vaihdetumpi B-osake oli asettunut aamupäivällä vajaan tunnin kaupankäynnin jälkeen noin 2,5 prosentin nousuun.

Tokmanni pelkää kuluttajaluottamuksen heikentymistä

Myös toinen päivittäistavaran kauppaketju Tokmanni kertoi parantuneesta tuloksesta heinä–syyskuussa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto nousi 24 miljoonaan euroon 21,9 miljoonasta. Samalla liikevaihto kasvoi noin 13 prosenttia 261,7 miljoonaan euroon.

– Erityisen vahvasti kasvoivat piha- ja puutarhakalusteiden, urheilu- ja harrastustuotteiden, kodin pesu- ja puhdistusaineiden sekä papereiden ja elintarvikkeiden myynnit, kertoo toimitusjohtaja Mika Rautiainen tiedotteessa.

Yhtiö kertoi parantuneesta tuloksesta myös toisella vuosineljänneksellä. Se kuitenkin arvioi, että heikentynyt kuluttajaluottamus saattaa näkyä vähittäiskaupassa pidemmällä aikavälillä.

– Syksyllä koronatilanne on kiihtynyt ja kolmannen neljänneksen aikana epidemiatilanne kehittyi huonompaan suuntaan.

Rautiaisen mukaan verkkokaupan liikevaihto kasvoi 2,5-kertaiseksi vuodentakaisesta.

Tokmannin tulos oli kuitenkin pettymys markkinoille, ja yhtiön osake lähti Helsingin pörssissä selvään laskuun. Tunnin kaupankäynnin jälkeen Tokmannin kurssi oli sukeltanut yli kymmenen prosenttia ja oli päivän toiseksi suurin laskija syöksykiidossa olleen Nokian takana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut