Uudet koronatartuntaennätykset Venäjällä ja Saksassa, Hollanti kielsi uudenvuoden ilotulitteet koronan vuoksi

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyjen uusien kuolemantapausten määrä pysyi Venäjällä yli 400:ssa jo kolmatta päivää peräkkäin. AFP / LEHTIKUVA

STT

Venäjällä ja Saksassa on kirjattu tänään uudet maakohtaiset ennätykset koronatartuntojen lisääntymisessä. Venäjällä kirjattiin vuorokauden aikana lähes 22 000 ja Saksassa yli 23 500 uutta tartuntaa vuorokauden kuluessa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyjen uusien kuolemantapausten määrä pysyi Venäjällä yli 400:ssa jo kolmatta päivää peräkkäin. Saksassa uusia koronakuolemia kirjattiin vuorokauden aikana 218 kappaletta.

Sairaaloita ei haluta kuormittaa ilotulitepotilailla

Hollanti kertoi perjantaina, että maa aikoo perua uudenvuoden ilotulitukset koronatilanteen vuoksi.

Päätöksen taustalla on se, että koronasta jo valmiiksi kuormittuneita sairaaloiden työntekijöitä ei haluta kuormittaa uusilla potilailla. Uudenvuoden juhlinta on Hollannissa riehakasta, ja viime vuonna maassa hoidettiin yli tuhatta ihmistä ilotulitteista johtuvien vammojen vuoksi.

Ranska taas kertoi, että se aikoo siirtää maaliskuun aluevaaleja kesään johtuen koronatilanteen luomasta epävarmuudesta.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mainos: Navigaattori / Kuopion kaupunki

Uutta suuntaa työuralle Navigaattorista

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut