Vuoristo-Karabahin sodassa kuollut yli 2 300 sotilasta, Armenia sanoo – kuolleita uskotaan olevan huomattavasti tätäkin enemmän

Armenialaiset osoittivat mieltään tulitaukosopimusta vastaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kuusiviikkoisessa Vuoristo-Karabahin sodassa on Armenian mukaan kuollut huomattavasti enemmän ihmisiä kuin aiemmin on ollut tiedossa. Maan terveysministeriön tiedottajan mukaan konfliktin jäljiltä on tutkittu 2 317 kaatuneen sotilaan ruumiit.

Aiemmin uhriluvuksi on arvioitu noin 1 400.

Luvut kuvaavat ainoastaan kaatuneita armenialaisia, sillä Azerbaidzhan ei ole kertonut omista tappioistaan. Sodan inhimillinen hinta on kuitenkin lähes varmasti paljon tiedettyä suurempi. Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi perjantaina, että henkensä olisi menettänyt yli 4 000 ihmistä ja loukkaantuneita olisi noin 8 000.

Siviilejä sodassa on kuollut varmistetusti yli 140.

Osapuolet Armenia ja Azerbaidzhan solmivat tulitaukosopimuksen aiemmin tällä viikolla Venäjän välittämänä.

Sopimus oli merkittävä voitto Azerbaidzhanille, joka saa pitää sodassa valtaamansa alueet. Niiden lisäksi myös alueita Vuoristo-Karabahin ulkopuolella siirtyy Armenialta Azerbaidzhanille.

Poltetun maan taktiikka

Yksi tulitaukosopimuksen myötä Azerbaidzhanin hallintaan siirtyvistä alueista on vuosikymmeniä armenialaisseparatistien hallussa ollut Kalbajar. Sopimuksen mukaan se siirtyy Azerbaidzhanin hallintaan huomenna.

Alueella kyläläiset ovat sytyttäneet talojaan tuleen ennen lähtöään Armeniaan. Esimerkiksi Charektarin kylää ympäröivä laakso on täyttynyt paksusta savusta, kun useita taloja on poltettu perjantain ja lauantain aikana.

– Kaikki aikovat polttaa talonsa. Meillä on puoleenyöhön saakka aikaa lähteä, eräs taloaan polttava asukas sanoi uutistoimisto AFP:n toimittajalle.

Kyläläinen kertoi, ettei halua jättää taloaan azerbaidzhanilaisten käsiin.

Azerbaidzhanin presidentti Ilham Alijev on syyttänyt armenialaisia siitä, että nämä olisivat tuhonneet "99 prosenttia vapautetusta alueista" mukaan lukien sairaalat. Alijev on vaatinut Armenialta korvauksia tuhotöistä.

Armeniassa puolestaan raivo pääministeri Nikol Pashinjanin tulitaukosopimuksessa tekemiä myönnytyksiä kohtaan kasvaa. Lauantaina kerrottiin poliisin ottaneen kiinni maan tiedustelupalvelun entisen johtajan Artur Vanetsjanin epäiltynä salajuonesta tappaa Pashinjan ja kaapata valta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut