Valko-Venäjällä poliisi hajottanut mielenosoituksia tainnutuskranaatein, satoja pidätetty

Maata johtavaa Aljaksandr Lukashenkaa vastustavat mielenosoittajat kokoontuivat jälleen sunnuntaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Valko-Venäjän poliisi on tänään iskenyt maan johtajaa Aljaksandr Lukashenkaa vastustaviin mielenosoituksiin aiempaa kovemmalla kädellä. Poliisi on hajottanut pääkaupunki Minskissä mielenosoituksia kyynelkaasulla, tainnutuskranaateilla ja vesitykillä, paikallismediat kertovat.

Paikallisen ihmisoikeusjärjestön Viasnan mukaan yli 300 ihmisiä on pidätetty. Heidän joukossaan on toimittajia, joita poliisi on ottanut kiinni myös muualla maassa.

Lukashenkaa vastustavat mielenosoittajat kokoontuivat jälleen sunnuntaina, kuten he ovat kokoontuneet joka sunnuntai elokuun 9. päivän presidentinvaalien jälkeen. Mielenosoitukset ovat keränneet kymmeniätuhansia ihmisiä pääkaupungin kaduille.

Uutistoimisto AFP:n paikalla olevan toimittajan mukaan toistakymmentä metroasemaa oli Minskissä sunnuntaina suljettuina ja matkapuhelinten verkkoyhteyksiä rajoitettiin.

Presidentinvaalien jälkeen Liettuaan paennut oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kuvasi kyynelkaasun ja tainnutuskranaattien käyttöä järkyttäväksi. Twitteriin kirjoittamassaan viestissä Tsihanouskaja pyysi muita maita tukemaan valkovenäläisiä ja ihmisoikeuksia.

Mielenosoittajan kuolema suututtaa

Surua ja suuttumusta on aiheuttanut aiemmin tällä viikolla kuolleen mielenosoittajan kohtalo. Silminnäkijöiden mukaan Raman Bandarenka, 31 pidätettiin keskiviikkona, kun mielenosoittajien ja siviiliasuisten poliisien välille puhkesi yhteenotto.

Taideopettajana työskennellyt Bandarenka kuoli torstaina usean tunnin leikkauksen jälkeen minskiläisessä sairaalassa vakavien aivovammojen vuoksi. Valko-Venäjän hallinto on yrittänyt pestä käsiään tapauksesta ja väittänyt Bandarenkan saaneen vammansa kahakassa hallinnon kannattajien kanssa.

Lukashenka sanoi perjantaina määränneensä tutkijoita selvittämään Bandarenkan kuoleman "rehellisesti ja objektiivisesti".

Tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat Minskissä jo torstaina ja perjantaina muistamaan Bandarenkaa. Sosiaalisessa mediassa levinneiden videoiden mukaan poliisi on tänään käyttänyt kovia otteita Bandarenkan muistoksi järjestetyn rauhanomaisen mielenosoituksen hajottamisessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut