OP:n ekonomistit ennustavat bkt:n supistuvan tänä vuonna neljä prosenttia

OP:n mukaan Suomen bruttokansantuote saavuttaa koronakriisiä edeltäneen tason vasta noin vuoden kuluttua eli talvella 2021–22. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

OP :n ekonomistit ennustavat Suomen bkt:n supistuvan kuluvana vuonna neljä prosenttia ja kääntyvän kolmen prosentin kasvuun vuonna 2021. Ennuste on säilynyt samana kuin elokuussa.

OP:n ekonomistit ennustavat talouden elpyvän kolmannen vuosineljänneksen harppauksen jälkeen verkkaisesti. Ekonomistit arvioivat, että koronavirusrokotteiden ennakoitua nopeampi markkinoille tulo voisi vauhdittaa toipumista.

Ekonomistien arvioiden mukaan kansantuote saavuttaa koronakriisiä edeltäneen tason vasta noin vuoden kuluttua eli talvella 2021–22.

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo tiedotteessa, että hyvin turbulentin alkuvuoden jälkeen uutinen lienee se, että talouden iso kuva on pysynyt kesästä asti ennallaan.

– Suomen talouskasvuennusteet ovat pysyneet samoina, ja muutenkin ennusteita on lähinnä hieman säädetty, hän sanoo.

OP kertoo suhdannekatsauksessaan, että yksityinen kulutus elpyi kevään romahduksesta varsin nopeasti.

– OP:n maksukorttidatan perusteella laadittujen indikaattorien pohjalta kulutus on kuitenkin syksyn mittaan hieman taantunut uudelleen. Kokonaisuutena yksityinen kulutus supistuu tänä vuonna kaksi prosenttia, mikä on selvästi vähemmän kuin keväällä pelättiin, katsotaan suhdannekatsauksessa.

Ensi vuonna kotitalouksien kulutus kasvaa kolme prosenttia, mutta tänä vuonna noussut säästämisaste ylittää yhä vuoden 2019 tason.

Tilastokeskus kertoi viime viikolla, että bkt supistui ennakkotietojen mukaan heinä-syyskuussa 4,0 prosenttia vuoden takaisesta.

Työllisten määrän ennakoidaan Tilastokeskuksen mukaan vähentyneen noin kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Tehdyt työtunnit olivat työpäiväkorjattuna vähentyneet noin 0,4 prosenttia viime vuoden heinä-syyskuusta.

"Näkymä jopa suotuisampi kuin yleinen talouskehitys vientimarkkinoilla"

OP:n suhdannekatsauksen mukaan vienti kasvaa ensi vuonna 7,3 prosenttia heikon lähtötason takia.

– Suomen vienti on elänyt samassa rytmissä markkinoiden kanssa. Näkymämme on jopa suotuisampi kuin yleinen talouskehitys vientimarkkinoillamme. Kriisi on koskenut syvimmin palvelualoja, joiden kehitys ei heijastu samalla tavoin vientikysyntään kuin tavaroiden kysyntä, pääekonomisti Heiskanen sanoo.

OP:n mukaan kriisi ei ole ehtinyt iskeä investointeihin samalla tavoin kuin yksityiseen kulutukseen. OP:n arvion mukaan työllisyys jää ensi vuonna keskimäärin tämänvuotista heikommaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut