Kiina on toinen maa, jolla on nyt lippu Kuussa

Kiina on pystyttänyt lippunsa Kuuhun toisena maailman valtioista, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC perjantaina.

Yhdysvallat ehti lippuasiassa piikkipaikalle, sillä Apollo 11:n miehistö kuljetti lipun Kuuhun vuonna 1969. Sen jälkeen Kuuhun vietiin vielä viisi muutakin Yhdysvaltain lippua.

Apollo 11:n astronautti Buzz Aldrin on tosin sanonut, että ensimmäinen lippu pystytettiin liian lähelle kuumoduulia. Näin ollen lippu mitä todennäköisimmin irtosi moduulin irtauduttua Kuun pinnalta.

Kiinan miehittämätön Chang'e-luotain laskeutui Kuuhun tiistaina. Torstaina Kiinan avaruushallinto (CNSA) kertoi, että avaruusluotain on saanut kerättyä näytteet Kuusta. Luotain kerää näytteitä Myrskyjen merenä tunnetulta valtavalta laava-aavikolta. Paitsi Kuun pinnalta, luotain otti näytteitä myös kairaamalla Kuuhun pari metriä syvän reiän.

Näytteet on tarkoitus saada takaisin Maahan kapselilla, jonka on määrä laskeutua Kiinan Sisä-Mongoliaan myöhemmin tässä kuussa.

Jos tämä onnistuu, Kiinasta tulee kolmas maa maailmassa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen, joka on onnistunut keräämään näytteitä Kuusta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut