Kotkassa karille ajaneen moottoriveneen matkustajat saatiin evakuoitua – haastavan sään vuoksi hätiin jouduttiin pyytämään helikopteri

Pelastuslaitos sai tiedon vesiliikenneonnettomuudesta puoli yhdeksän aikaan illalla. Sasu Mäkinen / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa / STT

Kotkan Varissaaren lähistöllä karille ajaneen moottoriveneen kyydissä olleet ihmiset on saatu evakuoitua, kertoo meripelastusjohtaja Pekka Lehtonen Suomenlahden merivartiostosta STT:lle. Veneellä oli kaikkiaan yhdeksän ihmistä. Aiemmin määräksi kerrottiin kymmenen.

Kolme veneessä ollutta evakuoitiin ensin merivartioston veneellä, mutta haastavan kelin vuoksi loput kuusi jouduttiin pelastamaan meripelastushelikopterilla, Lehtonen kertoo. Pelastustoimia vaikeuttivat kova tuuli ja aallokko.

Kyydissä olleet olivat kylmettyneitä, mutta loukkaantumisia ei ollut tiedossa. Kaikki vietiin sairaalaan tutkittavaksi, kerrotaan merivartioston Twitter-tilillä . Tuulennopeus paikan päällä oli Lehtosen mukaan noin kymmenen metriä sekunnissa pelastustoimien aikaan.

Karille ajanut vene on Lehtosen mukaan jäänyt tukevasti kiville ja ottanut vettä sisään. Sääolosuhteiden vuoksi vene joudutaan tällä erää jättämään paikalleen.

– Aika näyttää, pysyykö se kivillä vai irtoaako tuulen voimasta ja uppoaa johonkin lähistölle, Lehtonen sanoo.

Onnettomuuden syy ei Lehtosen mukaan ole vielä selvinnyt. Pelastuslaitos sai tiedon vesiliikenneonnettomuudesta puoli yhdeksän aikaan illalla.

Pelastustoimissa oli mukana merivartioston, pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä, kertoi Suomenlahden merivartiosto Twitter-tilillään .

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut