Eduskunnassa äänestetään tänään Haaviston luottamuksesta – erikoisjärjestelyjen ansiosta kaikki voivat äänestää salissa

Pekka Haavistolle esitettiin viime perjantaina epäluottamusta, kun eduskunta käsitteli perustuslakivaliokunnan kantaa häntä koskevassa ministerivastuuasiassa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Eduskunta äänestää tänään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) luottamuksesta.

Haavistolle esitettiin viime perjantaina epäluottamusta, kun eduskunta käsitteli perustuslakivaliokunnan kantaa häntä koskevassa ministerivastuuasiassa. Epäluottamuksen puolesta aikovat äänestää isoimmista oppositiopuolueista perussuomalaiset ja kokoomus.

Perustuslakivaliokunta totesi viime viikolla Haaviston toimineen lainvastaisesti, kun hän yritti siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty.

Kaikki voivat äänestää salissa

Erikoisjärjestelyjen ansiosta kaikki kansanedustajat voivat koronarajoituksista huolimatta olla samanaikaisesti turvavälein salissa äänestämässä.

Äänestyksessä käytetään istuntosaliin tuotuja kannettavia tietokoneita, jotka on sijoitettu ryhmäkohtaisille turvaetäisyyspaikoille permannolle, ala- ja ylälehtereille sekä ministeri- ja virkamiesaitioon.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut