Haavisto: Kotiutuslentoja Britanniasta Suomeen ei voida järjestää lentokiellon takia

Ulkoministeri Haavisto kehottaa kaikkia Britanniassa tilapäisesti oleskelevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen ulkoministeriölle. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan ulkoministeriö ei pysty järjestämään suomalaisille kotiutuslentoja Britanniasta, koska lennot on kielletty. Viime keväänä suomalaisia lennätettiin kotimaahan koronapandemian jaloista, mutta nyt tilanne on toinen.

– Silloisessa tilanteessa lentoja vielä sallittiin, mutta kun lennot on kielletty, myöskään tällaisia poikkeuksellisia kotiutustoimia ei voida valitettavasti tässä tilanteessa tehdä, Haavisto sanoi toimittajille eduskunnassa.

Haaviston mukaan ulkoministeriössä ollaan hyvin tietoisia Britannian lentoliikenteen katkeamisen aiheuttamista ongelmista.

– Ulkoministeriössä olemme hyvin tietoisia, että tämä on aiheuttanut monelle matkustajalle suurta huolta. Monien lomasuunnitelmat ovat muuttuneet tai kokonaan peruuntuneet, ja tietysti tätä valitamme, mutta tässä tilanteessa täytyy mennä terveysturvallisuus edellä, Haavisto sanoi.

Haavisto kehottaa kaikkia Britanniassa tilapäisesti oleskelevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen ulkoministeriölle. Hän muistuttaa, että matkustusilmoituksen tehneet suomalaiset saavat ulkoministeriöltä tekstiviesteillä ajankohtaista tietoa.

– Tässä näyttää nyt olevan parin viikon tauko lentoliikenteessä, enkä suosittele etsimään mitään muitakaan vaihtoehtoisia reittejä, koska näyttää siltä, että hyvin monet muutkin maat asettavat nyt vastaavia rajoituksia Britanniasta tuleville, Haavisto sanoi.

Haavisto on huolissaan Britannian huoltovarmuudesta nyt syntyneessä tilanteessa erityisesti lääkkeiden ja suojavarusteiden kuljetusten osalta.

– Niiden täytyy toimia joka suuntaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Seuraamme tältä osin hyvin tarkasti tilannetta, Haavisto sanoi.

THL suosittelee Britanniasta viimeisten kahden viikon aikana saapuneille koronatestiä

THL suosittelee koronatestiin hakeutumista kaikille, jotka ovat saapuneet Britanniasta Suomeen 7. joulukuuta tai sen jälkeen. Testiin kehotetaan menemään, vaikka koronavirukseen viittaavia oireita ei olisi.

Suositus koskee myös ihmisiä, jotka ovat jo käyneet kerran tai kahdesti koronatestissä Britanniasta Suomeen tultuaan.

Suositus ei koske niitä, jotka on tartuntatautilääkärin päätöksellä määrätty karanteeniin tai eristykseen.

Testauksilla pyritään varmistamaan, ettei Britanniassa havaittu uusi virusmuunnos leviä Suomessa mahdollisesti oireettomien tartunnan saaneiden välityksellä. Britanniassa levinnyt uusi muunnos voi olla aiempaa tartuttavampi ja siten levitä tehokkaammin.

Suomessa ei tähän mennessä ole havaittu uuden virusmuunnoksen aiheuttamia koronatartuntoja.

Toistaiseksi ei ole näyttöä siitä, että uusi virusmuunnos aiheuttaisi vakavampaa tautimuotoa tai lisäisi tapauskuolleisuutta. Koska tietoa on vielä vähän, toimitaan koronavirusmuunnoksen suhteen varovaisuusperiaatteen mukaisesti, THL:n tiedotteessa kerrotaan.

Testausajan varaamiseksi on otettava yhteyttä suoraan oman asuinpaikkakunnan koronaneuvontaan tai alueen terveyskeskukseen testausajan varaamiseksi. Omaolon tai Husin Koronabotin kautta testiin ei voi hakeutua oireettomana.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut