Australian terveydenhuollon työntekijät eivät pääsekään paraatipaikoille seuraamaan Sydneyn ilotulitusta

Sydneyn uudenvuoden ilotulitus oli vaikuttava näky myös viime vuodenvaihteessa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Australiassa viranomaiset ovat peruneet suunnitelman, jossa tuhannet terveydenhuollon työntekijät olisivat päässeet seuraamaan Sydneyn sataman kuuluisaa uuden vuoden ilotulitusta rannan paraatipaikoilta. Syynä on kaupungissa paljastuneen koronavirustartuntojen ryppään laajeneminen.

Normaalisti sataman alueelle kerääntyy satoja tuhansia ihmisiä seuraamaan keskiyön ilotulitusta. Koronapandemian vuoksi ihmismassojen kerääntyminen satamaan ei tänä vuonna ole sallittua, mutta viranomaiset olivat suunnitelleet kutsuvansa paikalle noin 5 000 terveydenhuollon työntekijää seuraamaan ilotulitusta.

Sydneyn pohjoisosassa on paljastunut tartuntarypäs, jossa on tähän mennessä todettu pitkälti toistasataa tartuntaa. Tartuntojen vuoksi useisiin Sydneyn lähiöihin on julistettu koronsulku, joka jatkuu pitkälle ensi vuoteen.

– Kehotamme ihmisiä seuraamaan ilotulitusta televisiosta tai pienemmistä tiloista, jotka eivät ruuhkaudu samalla tavalla kuin ranta, evästi osavaltion johtaja Gladys Berejiklian.

Australiassa on kuollut koronaviruksen seurauksena 909 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on 35. Suomessa vastaava luku oli maanantaina 95.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut