Media: Britannian uutta koronavirusversiota esiintyi Saksassa jo marraskuussa

Koronaviruksen muunnos havaittiin ensimmäisen kerran Britanniassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Saksalaismedian mukaan Britanniasta julkisuuteen noussutta, aiempaa tarttuvammaksi uskottua koronaviruksen muunnosta esiintyi Saksassa jo marraskuussa. Asiasta kertovat muun muassa Der Spiegel ja Bild .

Jälkikäteen uudeksi virusmuunnokseksi todettu tautitapaus havaittiin marraskuussa Ala-Saksin osavaltiossa maan pohjoisosassa. Virusta kantanut iäkäs miespotilas oli sittemmin kuollut.

Virusmuunnos havaittiin Hannoverin lääketieteellisessä korkeakoulussa ja löydöksen on vahvistanut Berliinin Charite-sairaala, kertoo Bild-lehti.

Asiasta kertoneiden terveysviranomaisten mukaan marraskuussa todettu tartunta vaikuttaa olleen lähtöisin Britanniasta. Potilaan tytär oli ollut Englannissa marraskuun puolivälin tienoilla ja todennäköisesti saanut tartunnan siellä. Kuolleen tytär ja vaimo ovat jo sairastaneet koronaviruksen aiheuttaman taudin ja toipuneet.

Viranomaisten mukaan kyseinen tartuntaketju ei ole johtanut muihin tartuntoihin Saksassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut