Syyttäjä: Mies rakensi pommeja ja valmisti poliisin virkapuvun tuhotyön tehdäkseen

Helsingin käräjäoikeudessa käytävä oikeudenkäynti koskee tapausta, jossa asunnosta löytyi syksyllä 2016 suuri määrä aseita ja räjähteitä. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Sanna Raita-aho / STT

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tiistaina käsittely jutussa, jossa keski-ikäisen helsinkiläismiehen syytetään kartuttaneen suurta ase- ja räjähdearsenaalia ja valmistelleen tuhotyötä.

Oikeudenkäynti koskee tapausta, jossa Suutarilasta sijaitsevasta asunnosta löytyi syksyllä 2016 suuri määrä aseita ja räjähteitä.

Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeusrangaistusta ja sakkoja muun muassa törkeästä ampuma-aserikoksesta, yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta ja räjähderikoksesta.

Syyttäjän mukaan kyse oli erityisen vaarallisista ampuma-aseista. Epäillyllä on ollut hallussaan muun muassa sarjatuliaseita, räjähteitä, kaasuaseita ja kaasusumuttimia. Mies oli rakentanut näistä osan itse.

Sy yttäjä: Epäilty opiskeli räjähteiden valmistamista

Syyttäjän mukaan mies olisi pitänyt räjähteitä hallussaan tehdäkseen tuhotyön. Mies oli muun muassa valmistanut ruuteja sisältäviä putkipommeja yhdeksän kappaleen verran. Miehellä on ollut hallussaan myös muun muassa ammoniumnitraattia ainakin 11,4 kilogrammaa.

– Epäilty on tehdäkseen tuhotyön pitänyt asunnossaan ja sen autotallissa pommeja, muita räjähteitä ja vaarallisia laitteita tai aineita tarkoituksenaan räjäyttää jotakin siten, että teko olisi ollut omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa, syyttäjä kirjoitti.

Lisäksi syyttäjän mukaan epäilty on rikoksen tai rikoksien tekemistä varten hankkinut kirjallista opetusmateriaalia, jossa on opastettu räjähdysaineiden ja räjähteiden valmistamista sekä räjäyttämistä.

– Syytetty on opiskellut aihetta ja tehnyt aiheeseen liittyen omia muistiinpanoja siinä määrin, että hänellä on ollut tarvittava osaaminen edellä kuvattujen räjähteiden valmistamiseen ja räjäyttämiseen.

Lisäksi syyttäjän mukaan epäilty on itse valmistanut myös poliisin virkahaalaria ja -liiviä jäljittelevän asun tuhotyön toteuttamista varten.

Syytetty sanoi suunnitelleensa koeräjäytystä "turvallisessa paikassa"

Mies on myöntänyt pitäneensä hallussa aseita ja räjähteitä. Hän on kuitenkin kiistänyt valmistelleensa rikosta.

Syytetyn mukaan hän on hankkinut erilaisia aineita tarkoituksenaan valmistaa "kokeilumielessä" jonkinlainen pommi, jonka hän olisi turvallisissa olosuhteissa kenellekään vaaraa aiheuttamatta koeräjäyttänyt.

Miehen puolustuksen mukaan eri aineiden ja esineiden hankkimisessa on ollut osittain kyse "keräilyvimmasta".

Miehen mukaan hän ei myöskään pitänyt poliisipukua hallussaan tuhotyön toteuttamista varten, vaan hankki asun ja esineet keräilytarkoituksessa. Puolustuksen mukaan syytetyllä on ollut asunnossaan myös muita asusteita, kuten natsiupseerin asu.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut