Kongressin istunto jatkuu – Trumpin kannattajat suistivat istunnon aiemmin kaaokseen tunkeuduttuaan rakennukseen

Aluksi mielenosoittajat olivat Trump-kyltteineen ja lippuineen rakennuksen edustalla ja portailla, mutta syystä tai toisesta he onnistuivat pääsemään rakennukseen sisälle. AFP / LEHTIKUVA

STT-työryhmä / STT

Yhdysvaltojen keskeytynyttä kongressin istuntoa jatkettiin kello kolmen jälkeen aamuyöstä Suomen aikaa. Istuntoa oli mahdollista jatkaa, kun edustajainhuoneen ja senaatin tilat oli siivottu ja varmistettu sen jälkeen, kun mielenosoittajat tunkeutuivat kongressirakennukseen aiemmin.

Vielä ei ole varmuutta siitä, jatkuuko istunto läpi yön tai kauanko sitä aiotaan jatkaa. Istunnossa on tarkoitus vahvistaa Joe Bidenin valinta Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi, joskin jo etukäteen oli tiedossa, että istunnosta tulee pitkä, sillä osa republikaaneista aikoi vastustaa Bidenin valintaa ja pitkittää tilaisuutta.

Kongressin rutiininomaiseksi tarkoitettu istunto sai keskiviikkoiltana Suomen aikaa väkivaltaisia käänteitä, kun Capitolin ulkopuolelle kokoontuneet presidentti Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat rakennukseen sisälle.

Tunkeutumisen jälkeen kongressiedustajat ja senaattorit evakuoitiin ja heitä kehotettiin käyttämään kaasunaamareita, sillä rakennuksessa oli kyynelkaasua.

Vuorokauden vaihteessa Suomen aikaa CNN kertoi, että kongressin johtoa evakuoitiin parhaillaan Fort McNairin sotilastukikohtaan. McNairin tukikohta sijaitsee pääkaupungin alueella.

Tunkeutuminen kongressitaloon tuomittu laajalti

Useat poliitikot ovat kommentoineet Capitol-kukkulan tapahtumia. Harvoin julkisuudessa esiintyvä Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush on julkaissut lausunnon, jossa hän tuomitsee mielenosoittajien tunkeutumisen kongressirakennukseen, uutisoivat muun muassa CNN ja Huffington Post .

Bush kuvailee näkyä kuvottavaksi ja sydäntä särkeväksi. Harvoin päivänpolitiikkaa kommentoivan Bushin mukaan vaalitulos voidaan kyseenalaistaa tähän tapaan banaanivaltiossa, ei demokraattisessa tasavallassa.

Bush ei mainitse väistyvää presidenttiä Donald Trumpia nimeltä lausunnossaan, mutta sanoo olevansa tyrmistynyt "joidenkin poliittisten johtajien" vastuuttomasta käytöksestä.

Myös kaksi muuta entistä presidenttiä, Barack Obama ja Bill Clinton ovat kommentoineet tapahtumia Twitterissä. Clintonin mielestä hyökkäystä kongressiin vauhditti neljä vuotta jatkunut myrkyllinen politiikka ja sinä aikana kylvetty väärä tieto, epäluottamus ja yhdysvaltalaisten kääntäminen toisiaan vastaan.

Presidentti Obaman mielestä väkivalta oli istuvan presidentin yllyttämää. Obama kirjoitti Twitterissä , että puoluerajat ylittävälle politiikalle on tulevina päivinä ja kuukausina suuri tarve.

Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo tuomitsi kongressitaloon tunkeutuneiden mielenosoittajien toiminnan. Pompeo kirjoittaa Twitterissä , että Washingtonin Capitol-kukkulan tapahtumat eivät ole hyväksyttäviä, eikä laittomuuksia ja mellakoita voi koskaan hyväksyä. Pompeo kutsuu tviitissään kongressitaloon tunkeutuneita mielenosoittajia rikollisiksi ja toivoo heille oikeudellisia seuraamuksia.

Mellakointiin ovat ottaneet Twitterissä kantaa myös presidentti Sauli Niinistö, joka kutsui tapahtumia uskomattomaksi demokratian painajaiseksi. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmaisi niin ikään Twitterissä huolestuneisuutensa. Kantansa ovat ilmaisseet myös monet muut Euroopan johtajat.

Kuvia, joita ei uskottu nähtävän

Maailmalle levisi runsaasti kuvia tilanteesta, jota eri medioissa luonnehdittiin uskomattomaksi, järkyttäväksi, turvallisuusjärjestelmän täydelliseksi pettämiseksi, vaaralliseksi ja kaoottiseksi.

CNN kertoi aiemmin, että ainakin yksi nainen olisi haavoittunut vakavasti, kun häntä oli ammuttu rintaan. Myöhemmin Washingtonin poliisin edustaja on vahvistanut useille medioille, että kongressirakennuksessa ammuttu nainen on kuollut.

Lisäksi CNN:n lähteet kertovat, että 24-vuotias mies on kriittisessä tilassa sairaalassa. Mies oli pudonnut lähes kymmenen metrin korkeudelta kiipeiltyään kongressirakennuksen seinillä.

Aluksi mielenosoittajat olivat Trump-kyltteineen ja lippuineen rakennuksen edustalla ja portailla, mutta syystä tai toisesta he onnistuivat pääsemään rakennukseen sisälle. Osa rikkoi tunkeutuessaan ikkunoita.

Yksi mielenosoittaja pääsi kongressirakennuksen istuntosalin puhemiehen paikalle saakka kertomaan viestiään. Paikalla oli vielä hetkeä aikaisemmin ollut väistyvä varapresidentti Mike Pence johtamassa puhetta.

Biden järkyttyi, Trump astui esiin

Vaatimukset presidentti Trumpia kohtaan kasvoivat illan mittaan. Hänen edellytettiin puuttuvan tilanteeseen ja vaativan mielenosoituksen loppumista.

Tuleva presidentti Joe Biden ilmaisi järkytyksensä uusista käänteistä ja kutsui tapahtumia pimeäksi hetkeksi sekä vaati kansalaisia noudattamaan lakia ja kunnioittamaan ja puolustamaan demokratiaa.

– Presidentti Trump, astukaa esiin, vaati Biden tunteikkaassa puheessaan.

Biden kutsui tapahtumia kapinaksi ja kuvasi tuntemuksiaan järkyttyneeksi ja surulliseksi.

Väistyvä presidentti Donald Trump esittikin videotervehdyksen ja kehotti kongressirakennukseen rynnänneitä kannattajiaan palaamaan kotiin, mutta ei tuominnut heidän toimiaan. Samalla hän toisti jälleen perättömiä väitteitään vaalivilpistä.

Twitterissä julkaistussa videossa Trump vetosi rauhan palauttamisen puolesta ja pyysi kunnioittamaan lakia ja järjestystä.

– Tiedän, että teitä on loukattu, sillä meiltä varastettiin selvä vaalivoitto ja kaikki tietävät sen. Mutta nyt teidän täytyy mennä kotiin. Emme halua kenenkään vahingoittuvan.

Twitter kertoi sulkevansa 12 tunniksi Trumpin Twitter-tilin ja uhkasi sulkea sen pysyvästi. Syynä olivat Trumpin eilen Suomen aikaa lähettämät tviitit, jotka ovat rikkoneet Twitterin sääntöjä.

Twitter on vaatinut Trumpia poistamaan tviittinsä. Jos Trump ei poista niitä, tili pysyy suljettuna.

Myös Facebook ilmoitti jäädyttävänsä Trumpin käyttäjätilin – tosin vuorokauden ajaksi. Trump oli jakanut tilillään muun muassa saman videon, jonka vuoksi Twitter sulki hänen tilin.

– Teimme tämän päätöksen, koska nämä päivitykset ennemmin lietsovat kuin vähentävät väkivallan uhkaa, Facebook perusteli.

Mielenosoittajia hallintorakennusten ympärillä myös muualla

Washingtonin lisäksi mielenosoittajia on kokoontunut hallintorakennusten ympärille myös muualla Yhdysvalloissa, kertoo CNN.

Mielenosoittajia on ollut ainakin Oregonin Salemissa, Georgian Atlantassa, Coloradon Denverissä ja Kansasin Topekassa hallintorakennusten ympärillä.

Viranomaisten raporttien mukaan mielenosoituksissa on ollut kymmeniä tai satoja ihmisiä paikkakunnasta riippuen. Ainakin Topekassa mielenosoitus on jo päättynyt ja se sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

Trumpin kannattajat jahtasivat toimittajia

Trumpin kannattajat ovat myös häirinneet toimittajien työtä Washingtonissa. Muun muassa toimittaja Shomari Stone julkaisi Twitterissä videon, jossa näkyi, kuinka joukko Trumpin kannattajia jahtasi toimittajia ja rikkoi näiden välineitä kongressirakennuksen luona. Joukko huusi myös samaa, mitä Trump on toistuvasti sanonut eli "media on kansan vihollinen".

Ainakin kaksi putkipommiksi epäiltyä räjähdettä on löytynyt Washingtonissa, kertoi liittovaltion poliisin edustaja uutiskanava CNN: lle.

Toinen oli rakennuksessa, jossa on republikaanien kansallisen komitean toimistoja, ja toinen oli kongressin rakennuskompleksissa.

Liittovaltion poliisin edustajan mukaan kyse oli todellisista räjähteistä, jotka tehtiin vaarattomiksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut