Edustajainhuone saattaa äänestää Trumpin virkarikossyytteestä ensi viikolla

Trump piti puheensa yli vuorokauden sen jälkeen, kun hänen kannattajansa olivat tunkeutuneet kongressitaloon hänen yllyttäminään. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo / STT

Yhdysvaltain edustajainhuone saattaa äänestää ensi viikolla presidentti Donald Trumpin asettamisesta virkarikossyytteeseen keskiviikkoisten kongressitalon mellakoiden takia, kertoo CNN .

Edustajainhuoneen demokraattinen varapuhemies Katherine Clark kertoi, että edustajainhuone aikoo pitää äänestyksen virkarikossyytteestä, jos varapresidentti Mike Pence ja hallitus eivät syrjäytä Trumpia perustuslain 25. lisäyksen nojalla. Hänen mukaansa äänestys voisi tapahtua mahdollisesti jo ensi viikon puolivälissä.

– Tiedämme että meillä on rajallisesti aikaa, mutta joka päivä, jonka Donald Trump on Yhdysvaltain presidenttinä, on erittäin vaarallinen, Clark sanoi.

Mediatietojen mukaan Pence ei ole halukas yrittämään Trumpin syrjäyttämistä 25. lisäystä käyttämällä, joten mitä todennäköisimmin edustajainhuoneen virkarikossyyteäänestys toteutuu.

Edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ja muut kongressin johtavat demokraatit keskustelivat torstai-iltana virkarikossyyteäänestyksen järjestämisestä ja päätyivät asian kannalle. Jotkut demokraatit tosin esittivät huolensa siitä, että virkarikossyyte antaisi vain lisäpotkua Trumpin kannattajille. Paine demokraattiedustajilta on kuitenkin kasvanut sen suhteen, että Trumpille pitää koitua seurauksia mellakointiin yllyttämisestä.

Aika voi loppua kesken

Demokraattienemmistöinen edustajainhuone asetti Trumpin virkarikossyytteeseen jo joulukuussa 2019 Ukraina-skandaalin takia. Republikaanienemmistöinen senaatti äänesti kuitenkin Trumpin viraltapanoa vastaan.

Nyt aika loppuisi mitä luultavimmin senaatin virkarikosoikeudenkäynniltä kesken, sillä Trumpin virkakautta on jäljellä vain 12 päivää. Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell voisi halutessaan pelata aikaa niin, että asiaa ei päästäisi käsittelemään ennen kuin Trumpin presidenttikausi loppuisi.

Senaatissa olisi nyt enemmän halukkuutta Trumpin viraltapanoon kuin vuosi sitten, sillä keskiviikon tapahtumat järkyttivät myös monia republikaaneja. Esimerkiksi republikaanisenaattori Ben Sasse sanoi, että harkitsisi vakavasti viraltapanon puolesta äänestämistä. On kuitenkin epävarmaa, olisiko ääniä riittävästi, sillä viraltapanoon vaaditaan kahden kolmanneksen senaattoreista tuki.

Washington Post: Avustajien painostus sai Trumpin tuomitsemaan väkivaltaisuudet

Avustajien painostus sai Trumpin pitämään torstai-iltaisen puheensa, jossa hän myönsi presidenttikautensa päättyvän 20. tammikuuta ja tuomitsi keskiviikon väkivaltaisuudet, uutisoi Washington Post .

Lehden lähteiden mukaan Valkoisen talon kansliapäällikkö Mark Meadows, Valkoisen talon asianajaja Pat Cipollone ja Trumpin perheenjäsenet saivat pitkällisen painostuksen jälkeen Trumpin taipumaan puheen pitämiseen. Presidentti suostui siihen vasta sen jälkeen, kun useat hänen liittolaisensa olivat tehneet häneen selvän pesäeron ja keskustelu Trumpin viraltapanosta kiihtyi niin demokraattien kuin joidenkin republikaanienkin keskuudessa.

Cipollone varoitti myös Trumpia siitä, että tämä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen mellakoiden aiheuttamisesta. Asianajajat selittivät presidentille myös, mitä muita oikeusjuttuja hän voi kohdata presidenttikautensa päättymisen jälkeen.

Vajaan kolmen minuutin mittaisessa nauhoitetussa puheessaan Trump tuomitsi kongressitaloon keskiviikkona kohdistuneen mellakoitsijoiden hyökkäyksen ja vakuutti, että lakia rikkoneet saavat maksaa teoistaan. Hän sanoi olevansa keskittynyt sujuvaan vallanvaihtoon. Puhe vaikutti tyyliltään selvästi avustajien käsikirjoittamalta.

Presidentti kieltäytyi pitkään tuomitsemasta mellakoita

Trump piti puheensa yli vuorokauden sen jälkeen, kun hänen kannattajansa olivat tunkeutuneet kongressitaloon hänen yllyttäminään. Mellakoinnissa kuoli yhteensä viisi ihmistä, mukaan lukien yksi poliisi.

Trumpin avustajat olivat kannustaneet mellakoinnin aikana ja sen jälkeen presidenttiä tekemään ulostulon ja tuomitsemaan väkivaltaisuudet. Presidentti ei kuitenkaan halunnut niin tehdä ja julkaisi Twitterissä vain lyhyen videon, jolla hän kehotti mellakoitsijoita lähtemään kotiin, mutta ei tuominnut heitä.

Seuraavan vuorokauden ajan hän keskittyi puhumaan avustajilleen vaalivilppiväitteistään ja purkamaan pettymystään republikaaneihin, joiden presidentti koki pettäneen hänet. Presidentti kieltäytyi toistuvasti vaatimuksista tuomita mellakat.

Moni Trumpin avustajakunnassa oli suuttunut presidentin toimintaan, ja eräs kutsui häntä Washington Postille "täydelliseksi hirviöksi."

Eräs avustaja sanoi, että Trumpilla on nyt "bunkkerimentaliteetti."

Trumpin liittolaiset käyvät vähiin

Keskiviikkoiltana ja torstaina useat Trumpin entiset ja nykyiset avustajat ja liittolaiset tuomitsivat hänen toimintansa. Moni Trumpin hallinnon jäsen erosi protestina keskiviikon tapahtumille.

Viime kuussa eronnut oikeusministeri William Barr sanoi, että väkijoukon yllyttämistä kongressin painostamiseksi oli mahdotonta perustella, ja Valkoisen talon entinen kansliapäällikkö John Kelly kehotti hallintoa keskustelemaan Trumpin syrjäyttämisestä perustuslain 25. lisäyksen nojalla.

Mediaan vuodettiin myös tietoja, joiden mukaan hallinnossa oli käyty alustavia keskusteluja 25. lisäyksen soveltamisesta. Varapresidentti Mike Pence ei mediatietojen mukaan ollut halukas yrittämään Trumpin syrjäyttämistä, mutta pelkkä mahdollisuus siitä saattoi kannustaa Trumpia väkivaltaisuuksien tuomitsemiseen.

Trumpiin ovat tehneet pesäeroa myös hänen liittolaisensa mediassa. Wall Street Journalin konservatiivinen pääkirjoitussivu kutsui torstai-iltana Trumpin toimintaa virkarikossyytteen arvoiseksi ja vaati häntä eroamaan presidentin paikalta.

– Jos Trump haluaa välttää toisen virkarikossyytteen, hänen paras reittinsä on kantaa henkilökohtainen vastuunsa ja erota, lehti kirjoitti.

– Hän on maksanut republikaaneille edustajainhuoneen, Valkoisen talon ja nyt senaatin. Mikä pahempaa, hän on pettänyt uskolliset kannattajansa valehtelemalla heille vaalituloksista ja kongressin ja Pencen mahdollisuuksista kumota ne.

Joidenkin republikaanien mielestä Trumpin puhe oli Politicon mukaan "liian vähän, liian myöhään." Osa Trumpin avustajista oli kehottanut presidenttiä myöntämään vaalitappionsa jo viikkojen ajan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut