MaRa: Tartuntatautilakiesitystä muutettava – valtion kompensoitava toimipaikan sulkemisesta aiheutuvat tappiot

MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan toimipaikkoja ei voida sulkea varmuuden vuoksi. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa vaatii, että valtion on kompensoitava vahingot, jos paikallisviranomaiset voisivat jatkossa koronan takia sulkea yritysten toimipaikkoja.

Eduskunnassa on tällä viikolla käsittelyssä tartuntatautilain muutosesitys. Esityksen mukaan paikallisviranomainen voisi sulkea yrityksen toimipaikan enintään kahdeksi viikoksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

MaRan mukaan ehdotuksen piirissä on toimialoja, joissa ei ole erityistä riskiä merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle. MaRa lisää, että toimipaikan voisi sulkea, vaikka yritykset olisivat toimineet lain mukaisesti ja estäneet tehokkaasti viruksen leviämistä.

Sulkemisen yhtenä edellytyksenä on, että epidemia on sairaanhoitopiirin alueella leviämisvaiheessa eli ilmaantuvuusluku on vähintään 50.

– Luku on erittäin alhainen, kun ottaa huomioon miten perustavanlaatuisesta rajoitustoimesta on kysymys yrityksen ja sen työntekijöiden kannalta. Luku pitäisi nostaa sataan, mikä yhdessä muiden edellytysten kanssa turvaisi paremmin yrittäjien ja työntekijöiden asemaa, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo tiedotteessa.

"Toimipaikkoja ei voida sulkea varmuuden vuoksi"

Lakimuutoksen myötä paikallisviranomaiset voisivat sulkea esimerkiksi hiihtokeskukset, keilahallit, kylpylöiden allas- ja pukuhuonetilat, huvi-, teema- ja sisäleikkipuistot sekä eläintarhat.

MaRan mukaan koronavirus ei ole levinnyt niiden toimipaikoissa eikä ehdotettu säännös ole oikeasuhtainen eikä välttämätön.

– Toimialamme yritykset ovat koronakriisin jäljiltä niin huonossa kunnossa, ettei niiden toimipaikkoja voida sulkea varmuuden vuoksi. Lainsäätäjän tulee osoittaa, että koronavirus on levinnyt niissä ja että ne ovat sen vuoksi erityisen riskialttiiksi katsottavia tiloja, Lappi sanoo tiedotteessa.

MaRan joulukuussa tekemässä jäsenkyselyssä 40 prosenttia huvi- ja teemapuistoista arvioi olevansa konkurssiuhan alla toukokuussa. – Tämä siis ilman, että niillä olisi uhka toimipaikan sulkemisesta. Koronarokotetta on alettava jakaa mahdollisimman tehokkaasti, jotta yritysten konkursseilta ja työttömyyden kasvulta vältytään, Lappi sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut