Uinnin olympiavoittaja syytteeseen tunkeutumisesta Yhdysvaltain kongressiin

Klete Keller oli kaksi kertaa voittamassa olympiakultaa 4x200 metrin vapaauinnissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain oikeusministeriö on nostanut syytteen uinnin olympiavoittajaa Klete Kelleriä vastaan osallistumisesta hyökkäykseen kongressin rakennukseen Washingtonissa viime viikolla.

Videotaltiointien mukaan Keller oli mukana presidentti Donald Trumpin kannattajien muodostamassa joukossa, joka väkivalloin tunkeutui kongressirakennukseen. Kellerillä oli yllään Yhdysvaltain olympiajoukkueen viralliselta kisa-asulta näyttävä takki.

Kelleriä syytetään laittomasta tunkeutumisesta kongressin rakennukseen, väkivaltaisesta käyttäytymisestä ja viranomaisten vastustamisesta.

Keller, 38, osallistui olympialaisiin vuosina 2000, 2004 ja 2008 ja oli kaksi kertaa voittamassa olympiakultaa 4x200 metrin vapaauinnissa. Keller voitti myös kaksi olympiapronssia 400 metrin vapaauinnin henkilökohtaisessa kilpailussa.

Vuoden 2004 olympiakulta Ateenan olympiakisoissa oli erityisen juhlittu, sillä tuolloin Michael Phelpsin tähdittämä Yhdysvaltain joukkue voitti viestiuintia vuosien ajan hallinneen Australian joukkueen. Keller oli tuolloin Yhdysvaltain joukkueen ankkuri, ja hän onnistui pitämään takanaan Australian suuren uintisankarin Ian Thorpen.

Olympiavuosien jälkeen Kellerin elämä on ollut vaikeuksien täyttämää, sillä avioeron ja työttömyyden ohella Keller on ollut myös asunnottomana ja on asunut ajoittain autossaan.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut