Traficom päätti jatkaa Britanniasta Suomeen saapuvien matkustajalentojen keskeytystä vielä viikolla

Matkustajalennot Britanniasta, Irlannista ja Etelä-Afrikasta Suomeen on keskeytetty tammikuun 25. päivään asti. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt jatkaa Britanniasta, Irlannista ja Etelä-Afrikasta Suomeen saapuvan matkustajalentoliikenteen keskeytystä 25. tammikuuta asti.

Traficom päätti asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n lausunnon perusteella. THL:n mielestä matkustajalentojen keskeytystä näistä maista on toistaiseksi välttämätöntä jatkaa.

THL:n mukaan aiemmin esiin tuoduissa perusteissa lentoliikenteen keskeytyksestä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Britanniassa, Irlannissa ja Etelä-Afrikassa havaittu, herkemmin leviävä virusmuunnos on yhä lisännyt osuuttaan, ja tapauksia Suomeen saapuneiden matkustajien joukossa on todettu useita.

Traficomin aiempi päätös matkustajalentojen keskeyttämisestä olisi ollut katkolla ensi maanantaina. Nyt keskeytystä päätettiin siis pidentää viikolla.

Matkustajalentojen keskeytys koskee vain suoria lentoja. Päätös ei vaikuta välilaskullisiin lentoihin. Myös rahtilennot saavat jatkua.

Matkustajalennot Britanniasta Suomeen ovat olleet keskeytettynä 21. joulukuuta alkaen. Taustalla on Britanniassa havaittu koronaviruksen muunnos, joka leviää totuttua herkemmin. Myös Etelä-Afrikassa on havaittu virusmuunnos, joka voi levitä aiempaa nopeammin.

Irlannista ja Etelä-Afrikasta saapuvien matkustajalentojen keskeytys alkoi tämän viikon maanantaina.

Finnair oli ennen tätä viikkoa lentänyt Irlannin Dublinista Helsinkiin kahdesti viikossa. Etelä-Afrikasta ei ollut suoria lentoja Suomeen edes ennen keskeytystä.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut