Ansiopäivärahan saajien määrä oli viime vuonna suurin 20 vuoteen – määrä kasvoi yli 85 prosenttia toissavuodesta

Viime vuonna ansiopäivärahaa sai lähes puoli miljoonaa suomalaista työttömyyden tai lomautuksen ajalta. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen / STT

Ansiopäivärahan saajien määrä oli viime vuonna suurin 20 vuoteen, kertoo Työttömyyskassojen yhteisjärjestö. Järjestön mukaan tämä ylittää finanssikriisin aikaisen huipun neljänneksellä.

Viime vuonna ansiopäivärahaa sai lähes puoli miljoonaa eli 456 000 ihmistä työttömyyden tai lomautuksen ajalta. Määrä kasvoi yli 85 prosenttia edeltävästä vuodesta.

Ansiopäivärahakulut olivat viime vuonna 2,7 miljardia. Tämä on miltei 60 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Työttömyyskassojen yhteisjärjestön mukaan kulujen määrä laski syksyn aikana, mutta lähtivät marras–joulukuussa taas loivaan nousuun.

Vuoden aikana työttömyyskassat saivat 130 prosenttia enemmän uusia työttömyys- ja lomautusjaksoja koskevia hakemuksia kuin vuotta aiemmin. Enimmillään uusia hakemuksia saapui kuukaudessa kahdeksankertainen määrä edellisvuoteen nähden.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villmanin mukaan viime vuosi oli työttömyyskassoille poikkeuksellinen.

– Kassoilla on kokemusta hakemusmäärien äkillisestä kasvusta, mutta viime kevään kaltainen piikki on ennennäkemätön, Villman sanoo tiedotteessa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut