Vireille pantujen konkurssien määrä väheni rajusti viime vuonna – koronasuoja vaikutti

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni viime vuonna lähes viidenneksellä, kertoo Tilastokeskus. Vireille pantujen konkurssien määrä väheni kaikilla päätoimialoilla.

Asiaan on vaikuttanut se, että koronan vuoksi yritykset ovat saaneet suojaa velkojiltaan. Suoja päättyy helmikuussa.

Myös yrityssaneerausten määrä väheni viime vuonna edellisvuodesta. Pudotusta tuli yli kahdeksan prosenttia.

Tilastokeskus huomauttaa, että konkurssien vireille pano ei tarkoita konkurssiin menoa sanan varsinaisessa mielessä.

Konkurssi on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken. Konkurssi voi myös raueta, jos yritys ei edes kykene menemään konkurssiin.

Vähennystä eniten palveluissa

Viime vuonna pantiin vireille 2 135 konkurssia, mikä on 488 konkurssia vähemmän kuin toissa vuonna. Lukumääräisesti eniten vireille pannut konkurssit vähenivät muiden palvelujen päätoimialalla, jossa konkurssien määrä oli 700.

Muut palvelut käsittävät muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan.

Suhteellisesti eniten vireille pannut konkurssit vähenivät kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialalla.

Mainos: Savon Media

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut