Hallitus arvioi koronatilannetta ja varautuu uusiin kiristyksiin

Varsinaisia päätöksiä on luvassa lähinnä ulkomaisia kausityöntekijöitä koskevista järjestelyistä. AKSELI MURAJA / LEHTIKUVA

Susanna Jääskeläinen / STT

Hallitus käy jälleen torstaiaamuna läpi koronaepidemian ajankohtaista tilannetta. Varsinaisia päätöksiä on luvassa lähinnä ulkomaisia kausityöntekijöitä koskevista järjestelyistä.

Lakiesitystä maahan tulijoita yleisesti koskevasta niin sanotusta pakkotestauksesta odotetaan hallitukselta lähiaikoina. Testiin voisi määrätä, jos tulijalla ei ole todistusta hiljattain otetusta testistä tai sairastetusta covid-19-taudista. Hallituksen lähtökohtana on mahdollisimman laaja testaaminen.

Ruotsi ilmoitti keskiviikkona, että se alkaa vaatia maahan tulevilta muiden maiden kansalaisilta negatiivista koronavirustestitulosta.

Lähiaikoina esillä ovat myös ravintolatoiminnan rajoitukset. Valtioneuvostossa on torstaina määrä päättää pidennyksestä tartuntatautilain väliaikaiselle muutokselle, joka mahdollistaa ravintolatoiminnan rajoitukset koronaepidemian vuoksi. Lakimuutokset ovat tällä erää voimassa enää tämän kuun loppuun, ja nyt niitä ollaan jatkamassa kesäkuun loppuun saakka.

Hallitus pohtii lähiaikoina myös kiristyksiä ravintolatoimintaan sen varalle, jos tautitilanne pahenee. Käytännössä kireämmät rajoitukset tulisivat voimaan siirryttäessä hallituksen päivitetyn koronastrategian tasolle 2, jolloin koko maassa otettaisiin voimakkaat toimet yhteisesti käyttöön nykyisten alueellisten sijaan.

Nykylain mukaan aukioloa rajoitetaan kireimmillään eli leviämisvaiheen alueilla niin, että ravintoloissa anniskelu päättyy kello 22. Ravintolat saavat olla auki kello 23:een ja avata uudelleen kello 5.

Asiakaspaikkojen osalta pääasiallisesti alkoholijuomia tarjoavissa ravintoloissa, kuten pubeissa, baareissa ja yökerhoissa, käytössä on puolet asiakaspaikoista. Ruokaravintoloissa paikkojen määrä on rajattu kolmeen neljäsosaan normaalista. Tätä tiukemmat rajoitukset eivät ole voimassa olevan lainsäädännön mukaan mahdollisia.

Ravintoloiden aukioloja ja asiakasmääriä voidaan yhä rajoittaa

Sosiaali- ja terveysministeriössä työstetään parhaillaan hallituksen päätöksenteon pohjaksi malleja siihen, millaisia uusia, kireämpiä rajoituksia eduskunnalle voisi esittää.

Hallitusneuvos Ismo Tuominen sanoo STT:lle, että pöydällä ovat samat työkalut kuin tähänkin asti, eli aukioloaikojen tai asiakasmäärien rajoittaminen.

– Yksi vaihtoehto on, että katsotaan, millaisia aukioloaikoja voidaan vielä tavallisella lailla säätää. Seuraava vaihtoehto on se, että jos tarvitsee vielä ihmisten välisiä etäisyyksiä varmistaa, niin voidaanko asiakaspaikkojen osalta mennä vielä alaspäin.

Tuomisen mukaan lähtökohtana on toistaiseksi tavallisten lakien muuttaminen, mutta samalla on varauduttava siihenkin vaihtoehtoon, että jouduttaisiin poikkeusoloihin viime kevään tavoin. Tuolloin ravintolat suljettiin poikkeuslailla.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut