Myanmarissa kymmenettuhannet ihmiset ovat toista päivää putkeen kokoontuneet vastustamaan sotilasvallankaappausta

Monet mielenosoittajat nostivat ylös kolme sormea, mistä on tullut armeijan vallankaappauksen vastainen symboli. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö, Mika-Matti Taskinen / STT

Kymmeniätuhansia Myanmarin sotilasvallankaappausta vastustavia mielenosoittajia on jälleen lähtenyt maan suurimman kaupungin Yangonin kaduille. Myös muualla maassa, esimerkiksi toiseksi suurimmassa kaupungissa Mandalayssa, ihmiset kerääntyivät kaduille vaatimaan vaaleilla maata johtamaan valitun Aung San Suu Kyin vapauttamista.

Uutistoimisto AFP:n ja Britannian yleisradioyhtiö BBC :n mukaan Yangonissa paikalla oli paljon mellakkapoliiseja ja poliisiajoneuvoja. AFP kirjoittaa, että joukot olivat varautuneet myös vesitykein.

Poliisi yritti useita kertoja estää mielenosoituskulkueen pääsyä Yangonin kaupungintalon edustalle, mutta se ei riittänyt pidättelemään monituhatpäistä joukkoa. Moni pääsi määränpäähän osoittamaan näkyvästi tyytymättömyytensä.

– Jatkamme ja vaadimme niin kauan kunnes saamme demokratian. Alas sotilasdiktatuuri, mielensoittaja Myo Win, 37, sanoi AFP:lle.

AFP:n mukaan mielenosoittajien banderolleissa luki sotilasdiktatuuria vastustavia viestejä. Monet mielenosoittajat nostivat ylös kolme keskimmäistä sormea, mistä on tullut armeijan vallankaappauksen vastainen symboli. Myös Thaimaassa on mielenosoituksissa käytetty vastaavaa ilmaisua.

– Taistelemme loppuun saakka. Seuraava sukupolvi voi saada demokratian, jos päätämme sotilasdiktatuurin, mielenosoituksiin osallistunut 18-vuotias opiskelija Ye Kyaw sanoi AFP:lle.

AFP:n mukaan sunnuntain mielenosoituksissa ei ole toistaiseksi raportoitu merkittävistä väkivaltaisuuksista.

Myös eilen kymmenettuhannet marssivat ympäri maata.

Internetyhteydet poikki

Armeija on sulkenut myös maan internetyhteydet. Näin ollen pääsy sosiaalisen median kanaviin, esimerkiksi Twitteriin, Instagramiin ja Myanmarissa erityisen suosittuun Facebookiin, on estetty. Sunnuntaina Facebookista saattoi kuitenkin katsoa suorana lähetyksenä tunnelmia Yangonin mielenosoituksista, mikä viittaisi siihen, että armeijan tietoliikennebarrikadi pystytään kiertämään.

Yhteyksien katkaiseminen on johtanut suurempaan paineeseen vastustaa vallankaappausta. Eräs vastarinnan ilmentymä on iltaisin ympäri maata alkava pannujen ja kattiloiden kolistelu. Sotilasjunttaa hätistetään vallasta samaan tapaan kuin maassa on perinteisesti karkotettu pahoja henkiä.

Myanmarin asevoimat kaappasi vallan maanantaina ja pidätti Aung San Suu Kyin. Myös Suu Kyin avustajia ja kymmeniä, mahdollisesti satoja muita ihmisiä on viikon aikana pidätetty.

75-vuotiaan Suu Kyin on kerrottu voivan hyvin.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut