USA asettaa sanktioita Myanmarin juntalle

– Olen hyväksynyt uuden presidentin asetuksen, joka antaa meille mahdollisuuden sanktioida heti vallankaappausta johtanutta sotilasjohtoa, heidän liiketoimiaan ja lähintä perhettään, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi keskiviikkona. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi keskiviikkona asettavansa pakotteita Myanmarissa vallan kaapanneille kenraaleille. Bidenin mukaan hänen hallintonsa jäädyttää noin miljardin dollarin edestä kenraalien rahoja Yhdysvalloissa. Lisäksi Biden kertoi pian ilmoittavansa muista sanktioista.

– Olen hyväksynyt uuden presidentin asetuksen, joka antaa meille mahdollisuuden sanktioida heti vallankaappausta johtanutta sotilasjohtoa, heidän liiketoimiaan ja lähintä perhettään, Biden sanoi.

Hän myös uusi vaatimuksensa Aung San Suu Kyin ja Myanmarin muun demokraattisesti valitun johdon vapauttamisesta,

Väkivalta kiihtyy

Myanmarissa kaksi mielenosoittajaa oli keskiviikkona kriittisessä tilassa sen jälkeen, kun poliisi oli ampunut heitä tiistaina maan pääkaupungin Naypyidawin mielenosoituksissa.

Kuvat toisesta uhrista, nuoresta naisesta, levisivät verkossa ympäri maailmaa. Muun muassa YK:n erityisedustaja Tom Andrews tuomitsi kovin sanoin väkivallan.

– He voivat ampua nuorta naista, mutta he eivät voi varastaa toivoa määrätietoisilta ihmisiltä. Koko maailma tuntee solidaarisuutta Myanmarin mielenosoittajia kohtaan, Andrews kirjoitti.

Poliisi käytti tiistain mielenosoituksessa myös kumiluoteja ja kyynelkaasua protestoijia vastaan. Valtiollisen median mukaan tämä oli tarpeen, koska mielenosoittajat "käyttivät karkeaa kieltä ja heittelivät poliiseja esineillä, jolloin neljä poliisia sai vammoja".

Sotilaat ratsasivat keskiviikon vastaisena yönä paikallista aikaa myös maan syrjäytetyn puolueen päämajan.

Armeija kaappasi vallan ja pidätti Suu Kyin viime viikolla. Myanmarissa on sen jälkeen ollut joka päivä laajoja mielenosoituksia ja lakkoja, joissa on vaadittu demokratian palauttamista.

Mielenosoitukset jatkuivat myös keskiviikkona jo viidettä päivää, vaikka armeija oli kieltänyt kaikki kokoontumiset ja julistanut yöllisen ulkonaliikkumiskiellon maan kolmeen suurimpaan kaupunkiin Yangoniin, Mandalayhin ja Naypyidawiin. Yangonin kaduilla protestoi kymmeniätuhansia ihmisiä ja Mandalayssakin satoja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut