Voimakas maanjäristys ravisteli Uutta-Kaledoniaa

STT–AFP

Voimakas maanjäristys ravisteli keskiviikkona Suomen aikaa Ranskalle kuuluvaa Uutta-Kaledoniaa Oseaniassa. Maanjäristys aiheutti myös pienen tsunamin, joka ei tiettävästi aiheuttanut vahinkoja missään.

Esimerkiksi Fidzillä tsunamiaallon korkeus oli vain 30 senttiä, ja maan seismologiaviranomaiset peruivat aiemmin antamansa varoituksen. Varoitukset peruttiin myös muissa alueen valtioissa.

Järistys iski Uuteen-Kaledoniaan pian puolenyön jälkeen torstaina paikallista aikaa, eli varhain iltapäivällä keskiviikkona Suomen aikaa. Järistyksen keskus oli kymmenen kilometrin syvyydessä nelisensataa kilometriä Uuden-Kaledonian Pinssaaren itäpuolella, ja sen voimakkuus oli Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen mukaan 7,7.

Alue kuuluu niin sanottuun Tyynenmeren tulirenkaaseen, jossa mannerlaatat törmäävät toisiinsa. Sen seurauksena maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat alueella yleisiä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut