YK:n ihmisoikeusneuvosto vaatii Myanmarin junttaa luopumaan vallasta – protestit junttaa vastaan jatkuneet viikon

Myanmarissa on tänäänkin ollut laajoja mielenosoituksia, joissa on vaadittu syrjäytetyn johtajan Aung San Suu Kyin vapauttamista. Kuva tukimielenosoituksesta Tokiossa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Myanmarissa mielenilmaukset vallan kaapannutta sotilasjunttaa vastaan jatkuivat perjantaina jo seitsemättä päivää. Protestit sujuivat pääosin rauhallisesti, mutta Mawlamyinen kaupungissa maan kaakkoisosassa poliisi ampui kumiluoteja hajottaessaan opiskelijoiden istumamielenosoitusta.

Myös maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa oli perjantaina suuria mielenosoituksia. Joukko Englannin Valioliigan faneja oli päättänyt unohtaa seurojen väliset kinat ja keskittyä vallankaappaukseen.

– Vihaan sotilasvallankaappausta enemmän kuin Manchester Unitedia, yhdessä kyltissä julistettiin.

Junttaa johtava Min Aung Hlaing kehotti puolestaan vallankaappauksen vuoksi lakkoon menneitä työntekijöitä palaamaan välittömästi töihin "maan edun vuoksi".

Muun muassa opettajat, valtion virkamiehet ja lennonjohtajat aloittivat kuluneella viikolla työnseisauksen vallankaappauksen vuoksi.

YK:n ihmisoikeusneuvosto koolla

YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi perjantaina yksimielisesti päätöslauselman, jossa vaaditaan Myanmarissa vallan kaapannutta sotilasjunttaa välittömästi palauttamaan maahan siviilihallinto ja vapauttamaan kaikki mielivaltaisesti pidätyt ihmiset.

Lisäksi päätöslauselmassa vaadittiin internetiin, sosiaaliseen mediaan ja teleyhteyksiin kohdistuvien rajoitusten välitöntä ja pysyvää poistamista sekä YK:n ihmisoikeustarkkailijoille rajoittamatonta pääsyä maahan.

Myanmarin armeijan perinteiset tukijat, Kiina ja Venäjä sekä Venezuela, Bolivia ja Filippiinit sanoutuivat irti päätöslauselmasta, mutta eivät äänestäneet sitä vastaan.

Myös Suomessa asuvat myanmarilaiset osoittivat perjantaina mieltään sotilasvallankaappausta vastaan Helsingissä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut