Britannia kiristi koronakontrollia, korkean riskin maista palaavia odottaa karanteeni hotellissa

Karanteenipakko koskee kaikkia Britannian ja Irlannin kansalaisia sekä Britanniassa asuvia, kertoo BBC. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Britanniassa on astunut voimaan pakollinen hotellikaranteeni korkean koronariskin maista Englantiin palaaville. Karanteenipakko koskee kaikkia Britannian ja Irlannin kansalaisia sekä Britanniassa asuvia, kertoo BBC .

Karanteeni hyväksytyissä hotelleissa kestää kymmenen päivää, ja se on tehtävä omalla kustannuksella. Lisäksi palaajia odottavat useat koronatestit. Korkean riskin maiden listalla on yli 30 maata.

Valehtelusta kiinni jäänyt palaaja saattaa saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

– Ei ole helppoa olla makuuhuoneessa kymmenen päivää, sanoo St Giles Heathrow -hotellin johtaja Charlie Islam-Harry uutistoimisto AFP:lle.

Islam-Harryn mukaan hotellin henkilökunta tarkastaa säännöllisesti vieraiden hyvinvoinnin karanteeniaikana.

Perussa yli 43 700 virukseen liittyvää kuolemaa

Perussa kohu poliitikkojen jonon ohi saamista koronarokotuksista on johtanut jo toiseen ministerieroon. Ulkoministeri Elizabeth Astete ilmoitti sunnuntaina paikallista aikaa jättävänsä tehtävänsä.

Astete kertoi, että oli saanut ensimmäisen rokoteannoksen tammikuussa, vaikka rokotetta ei ole Perussa vielä yleisesti saatavilla. Ministeri sanoi tehneensä vakavan virheen ja sanoi, ettei ottaisi toista annosta.

Rokotuksista syntyi kohu viime viikolla, kun selvisi, että entinen presidentti Martin Vizcarra oli saanut kiinalaisen Sinopharmin rokotteen jo lokakuussa. Tämän seurauksena terveysministeri Pilar Mazzetti erosi tehtävästään.

Poliitikkojen rokotukset ovat aihettaneet Perussa laajaa suuttumusta, ja mediassa on spekuloitu sillä, kuinka moni poliitikko on jo saanut rokotteen vaivihkaa. Moni ministeri on kiirehtinyt ilmoittamaan, ettei ole vielä saanut rokotetta. Ulkoministeri Astete joutui kuitenkin myöntämään saaneensa rokotteen.

Oikeusministeri Zoraida Avalos on käynnistänyt alustavan tutkimuksen Vizcarran ja muiden poliitikkojen rokotuksista.

Terveydenhuollon henkilökunnan rokotukset aloitettiin Perussa viikko sitten. Samassa yhteydessä 76-vuotias presidentti Francisco Sagasti otti rokotuksen julkisesti.

Vielä ei ole tiedossa, milloin kansalaisten laajempi rokottaminen alkaa. Perun hallitus on ilmoittanut kuitenkin tavoitteekseen, että 10 miljoonaa ihmistä on rokotettu heinäkuuhun mennessä.

32 miljoonan asukkaan maassa on todettu yli 1,2 miljoonaa koronatartuntaa ja yli 43 700 virukseen liittyvää kuolemaa. Kuolemantapausten määrä on 15:nneksi suurin maailmassa. Vaikean tautitilanteen takia Perun sairaalat ovat olleet viime kuukausina ylikuormitettuja.

Israelilaistutkimus: Rokote vähentänyt oireellisia koronatartuntoja 94 prosentilla

Israelissa Pfizerin ja BionTechin koronarokote on vähentänyt oireellisia koronatartuntoja rokotettujen keskuudessa 94 prosentilla, kertoo israelilaistutkimus.

Israelin suurin terveyspalvelujen tuottaja Clalit oli testannut 600 000 ihmistä, jotka olivat saaneet kaksi rokoteannosta, sekä 600 000 rokottamatonta ihmistä. Clalitin testaamat rokotetut olivat sellaisia, joilla oli kulunut vähintään viikko toisen annoksen saamisesta.

Rokotettujen keskuudessa oireellisia tartuntoja oli 94 prosenttia vähemmän ja vakavaa tautimuotoa 92 prosenttia vähemmän. Rokote vähensi tartuntoja tehokkaasti kaikissa ikäryhmissä.

Yhdeksän miljoonan asukkaan Israelissa jo 3,8 miljoonaa ihmistä on saanut vähintään yhden rokoteannoksen, ja 2,4 miljoonaa on saanut molemmat annokset. Maan tavoitteena on rokottaa kaikki yli 16-vuotiaat maaliskuun loppuun mennessä. Israelia on pidetty tietynlaisena testilaboratoriona siinä, miten rokotteen antama laumasuoja toteutuu.

Tartuntamäärät ovat olleet Israelissa laskussa viime viikkoina. Tässä vaiheessa on vaikea arvioida, kuinka paljon siitä on rokotteiden ansiota, sillä tartunnat ovat kääntyneet laskuun useimmissa vakavan epidemiatilanteen maissa.

Israelissa on ollut voimassa tiukkoja rajoitustoimia, joita maa on nyt alkanut vähitellen purkaa.

Israelissa on pandemian aikana todettu yli 720 000 tartuntaa ja yli 5 300 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, joten väkilukuun nähden maan tautitilanne on ollut selvästi vakavampi kuin esimerkiksi Suomessa.

Brittimuunnos pysäytti Uuden-Seelannin suurimman kaupungin

Uuden-Seelannin suurimman kaupungin pysäyttäneet koronatapaukset ovat maan ensimmäiset viruksen brittimuunnosta edustavat tartunnat.

Terveysministeriön mukaan kahden Aucklandissa havaitun tartunnan on varmistettu olevan alkujaan Britanniassa tavattua, helpommin tarttuvaa virusmuunnosta. Tartuntatapauksilla ei ole ministeriön mukaan yhteyttä muihin saarivaltiossa havaittuihin koronatartuntoihin.

Ministeriön mukaan tulokset vahvistavat päätöstä ryhtyä nopeisiin ja jämäköihin toimiin lisätartuntojen estämiseksi.

Aucklandin tartuntaryppään kolmannen koronatapauksen osalta odotellaan vielä tarkempia tietoja. Kaikki tartunnan saaneet ovat saman perheen jäseniä.

Tartuntojen vuoksi pääministeri Jacinda Ardern määräsi Aucklandin kolmen päivän koronasulkuun, joka on maan ensimmäinen laaja eristystoimi lähes kuuteen kuukauteen.

Lähes kahden miljoonan asukkaan Aucklandissa asukkaille kerrottiin sunnuntaina, että heidän tulisi pysyä keskiyöstä lähtien kodeissaan. Lisäksi koulut ja ei-välttämättömät yritykset suljettiin.

Kaupunki on myös eristetty muusta maasta. Matkustaminen metropolialueelle tai sieltä pois on tiukasti rajoitettua kolmipäiväisen kolmostason sulun ajan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut