Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirsi Pihasta Helsingin kokoomuksen pormestariehdokas

Kirsi Piha on valittu kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä puolueen ylimääräisessä piirikokouksessa. Kokous yhtyi kannassaan piirihallitukseen, joka esitti Pihaa ehdokkaaksi yksimielisesti.

– Helsinki on upea kaupunki, jonka pitää jatkossakin kunnianhimoisesti tehdä sellaisia päätöksiä, että se on avoin, suvaitsevainen, kasvava ja kehittyvä, rohkea Helsinki, joka toimii niin ponnahduslautana kuin turvaverkkona. Tätä työtä olisi ilo ja kunnia tehdä yhdessä helsinkiläisten kanssa, Piha sanoi tiedotteessa.

Piha on toiminut aiemmin kokoomuksen kansanedustajana ja europarlamentaarikkona sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna.

– (Pihalla) on ammattitaitoa ja visioita johtaa sekä kehittää kaupunkiamme. Lisäksi meillä on kokonaisuudessaan erittäin vahva ja monipuolinen ehdokaslista tuleviin vaaleihin, piirihallituksen puheenjohtaja Maarit Vierunen totesi tiedotteessa.

Kuntavaalit käydään 18. huhtikuuta.