THL: Suomessa 400 uutta koronatartuntaa ja yksi uusi kuolema – rokotettuja pian 290 000

Todettujen koronavirustartuntojen määrä on viime viikkoina ollut selvässä kasvussa Suomessa. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo, Pertti Mattila / STT

Suomessa on todettu 400 uutta koronavirustartuntaa ja raportoitu yksi uusi virukseen liittyvä kuolemantapaus, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 186 ihmistä, joista teho-osastoilla on 34 potilasta. Sairaalassa olevien määrä on kasvanut eilisestä 16:lla ja tehohoidossa olevien neljällä.

Tartuntamäärätkin ovat edelleen kasvussa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 125 tartuntaa, mikä on 838 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana on raportoitu 3 485 tartuntaa. Tämä on 845 enemmän kuin edeltävien seitsemän vuorokauden aikana.

Koronatartuntoja on raportoitu nyt yhteensä 54 532. Kuolemia on kirjattu yhteensä 734.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on edelleen suurinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella. Viimeisten kahden viikon aikana Husin alueella on todettu reilut 200 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tiistaina raportoiduista uusista tartunnoista vajaa puolet oli pääkaupunkiseudulta.

Uudenmaan jälkeen korkein ilmaantuvuus oli Satakunnan (183), Ahvenanmaan (149) ja Vaasan (144) sairaanhoitopiirien alueella. Alhaisin ilmaantuvuus on Kainuussa (11).

Virusmuunnoksia on todettu yhteensä 569 kappaletta, joista 543 on Britannian muunnosta, 25 Etelä-Afrikan ja yksi Brasilian muunnosta.

Rokotetuista lähes puolet yli 80-vuotiaita

Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen oli tiistaihin mennessä saanut Suomessa 288 476 ihmistä. Rokotettujen määrä on kasvanut eilisestä yli 5 000:lla.

Rokotteen toisen annoksen on saanut vajaa 74 000 ihmistä. Yhteensä rokoteannoksia on annettu yli 362 000.

Eniten rokoteannoksia on annettu Husin alueella, jossa lähes 79 000 on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiireissä rokotettuja on reilut 28 000 kussakin.

Rokotetuista yli 40 prosenttia on vähintään 80-vuotiaita. Tämänikäisistä rokotteen on saanut yli 120 000.

Husin negatiivisesta koronatestin tuloksesta maksuton todistus verkkopalvelusta

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) koronatestin negatiivisesta tuloksesta voi nyt ladata maksuttoman todistuksen. Se on ladattavissa koronatietoni.fi-palvelussa.

Englanninkielisen todistuksen voi tallentaa matkapuhelimeen tai tarvittaessa tulostaa. Palvelu toimii Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Todistuksella voi todistaa tuoreen negatiivisen koronatestituloksen esimerkiksi välttämättömän matkustamisen yhteydessä.

– Todistuksia on kysytty enenevissä määrin, kun useat maat ja liikennöitsijät ovat alkaneet niitä vaatia, toteaa Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen tiedotteessa.

Koronatestitodistukseen on merkitty henkilötiedot, testipäivä ja testaustapa. Tarvittaessa todistukseen voi täydentää myös passin tiedot, jos kohdemaa sitä edellyttää.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut