Yön uutiskooste: Ruotsissa mystinen joukkokuolema – Veikkauksen tuottojen hiipumisen merkitys on selvitetty

Veikkauksen tuottojen vähenemiseen varaudutaan Suomessa Martti Kainulainen / Lehtikuva

KOONNEET: Ville Väänänen, Arttu Mäkelä / STT

Veikkauksen tuottojen vähenemiseen varaudutaan – selvitysryhmä esittelee työnsä tulokset

Veikkauksen tuottojen vähenemistä selvittänyt työryhmä esittelee työnsä tulokset tänään. Selvitysryhmän tulee arvioida rahapelituottojen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan, julkisen talouden ja rahapelituotoista rahoitusta saavien yhteisöjen näkökulmasta.

Tällä hetkellä Veikkaus tilittää rahapelitoiminnan tuotot kolmelle ministeriölle, joista ne jaetaan eteenpäin edunsaajille. Veikkaus arvioi, että viime vuonna tuotot alenivat noin 330 miljoonaa euroa toissa vuoteen verrattuna. Tänä vuonna vähennyksen ennustetaan olevan noin 300 miljoonaa euroa.

Aluehallintovirasto antaa tänään päätöksen pääkaupunkiseudun eri toimijoiden tilojen sulkemisesta

Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkaisee tänään päätöksen, joka koskee eri toimijoiden tilojen sulkemista ainakin pääkaupunkiseudun kuntien alueella. Määräaikainen sulku alkaa maanantaina, ja sen viimeinen voimassaolopäivä on 14. maaliskuuta.

Tartuntalain pykälän 58 g perusteella voidaan määrätä suljettavaksi muun muassa yleiset saunat ja uimahallien ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat, sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat, kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat sekä joukkueurheiluun käytettävät sisätilat.

EU-maiden johtajat keskustelevat tänään yhteisestä turvallisuuspolitiikasta

EU-maiden johtajat jatkavat tänään videohuippukokoustaan keskustelemalla EU:n yhteisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisestä. Johtajat pohtivat sitä, miten EU pystyisi vahvistamaan kykyään vastata erilaisiin turvallisuusuhkiin.

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg osallistuu kokouksen alkuun ja keskustelee johtajien kanssa EU:n ja Naton yhteistyöstä.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.). Videohuippukokous alkoi eilen, ja johtajat kävivät silloin läpi koronatilannetta, rokotetuotannon vauhdittamista sekä rajoitustoimia viruksen leviämisen estämiseksi.

Yhdysvaltalaisviranomainen: Pfizerin koronarokotetta voidaan jatkossa säilyttää aiempaa lämpimämmissä oloissa

Pfizerin ja Biontechin kehittämää koronarokotetta voidaan jatkossa säilyttää jonkin aikaa aiemmin vaadittua korkeammassa lämpötilassa, linjaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA.

FDA:n mukaan jäädytettyä ja laimentamatonta rokotetta voidaan jatkossa kuljettaa ja säilyttää lääkepakastimille ominaisissa lämpötiloissa. Tavallisesti lääkepakastinten lämpötila on noin 20 pakkasasteen tietämillä.

FDA:n päätös höllentää aiempaa vaatimusta, jonka mukaan kyseistä rokotetta tulisi säilyttää 60–80 pakkasasteessa.

Pfizer oli jättänyt FDA:lle tuoreeltaan uutta tutkimustietoa, jonka mukaan rokote pysyy vakaana tavallisissa pakastinlämpötiloissa jopa kahden viikon ajan. (Lähde: AFP)

Biden painotti ihmisoikeuksien tärkeyttä Saudi-Arabian kuninkaalle maiden välien kannalta tulenaran tiedusteluraportin julkaisun alla

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vahvisti torstaina Saudi-Arabian kuningas Salmanille maansa olevan sitoutunut puolustamaan liittolaistaan, kertoo Valkoinen talo. Valtionpäämiesten ensimmäisen puhelun aikana Biden painotti myös ihmisoikeuksien tärkeyttä.

Bidenin hallinnon on odotettu julkaisevan saudiarabialaisen toimittajan Jamal Khashoggin paloittelumurhaa koskevan tiedusteluraportin. Mediatietojen mukaan raportissa syytetään Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salmanin olleen murhan takana.

Biden on painottanut haluavansa "uudelleenkalibroida" maiden väliset suhteet ja olla edeltäjästään poiketen jatkossa yhteydessä vaikutusvaltaisen kruununprinssin sijasta kuningas Salmaniin. (Lähde: AFP)

Yhdysvaltalaismedia: Ex-presidentti Trumpia vastikään sättinyt republikaanijohtaja kertoo nyt voivansa tukea tätä presidentinvaaleissa

Yhdysvaltain edellistä presidenttiä Donald Trumpia vastikään sättinyt republikaanijohtaja Mitch McConnell kertoo nyt voivansa tukea Trumpia seuraavissa presidentinvaaleissa.

Senaatin republikaanien johtajalta oli yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan kysytty uutiskanava Fox Newsin haastattelussa, tukisiko hän Trumpia vuoden 2024 vaaleissa, jos tämä valittaisiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Miesten välit ovat olleet viime aikoina kireät. Trump hyökkäsi viime viikolla McConnellia vastaan tiedotteessa. Tätä ennen McConnell oli kertonut pitävänsä Trumpia "käytännössä ja moraalisesti" syypäänä kongressitalon mellakkaan, vaikka äänesti virkasyyteoikeudenkäynnissä tämän vapauttamisen puolesta.

Toy Story -elokuvasta tutuista leluista tulee sukupuolineutraaleja - Herra ja Rouva Perunapää tunnetaan jatkossa nimellä Perunapää

Yhdysvaltalaisesta animaatioelokuva Toy Storysta tutut Herra ja Rouva Perunapää -lelut ovat jatkossa sukupuolineutraaleja, kertoo lelujätti Hasbro.

Lähes 70 vuotta sitten markkinoille tulleiden lelufiguurien nimistä pudotetaan valmistajan mukaan etuliitteet herra ja rouva. Hasbro kertoi tiedotteessaan haluavansa edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Syksyllä valmistaja tuo markkinoille myös lelusarjan uuden sukupuolineutraalin version. Lelut ovat perunan muotoisia figuureja, joihin voi kiinnittää mukana tulevia osasia, kuten esimerkiksi silmiä ja neniä.

Jatkotiedotteessaan Hasbro tarkensi, etteivät Herra ja Rouva Perunapään piirteet katoa täysin. (Lähde: AFP)

Neljä miestä löytyi hukkuneena avannosta Ruotsissa

Neljä miestä on löydetty hukkuneena avannosta Ruotsin Smålannin Sävsjössä. Ruotsin tv-yhtiö SVT:n mukaan hukkuneet miehet olivat iältään 65–75-vuotiaita.

Paikalle saapuneet pelastajat yrittivät elvyttää vedestä löytyneitä miehiä, mutta joutuivat toteamaan heidät kuolleiksi. Poliisi oli saanut alkuillasta hälytyksen paikalle, kun ohikulkija oli havainnut jäällä avannon luona pelastusrenkaan, mutta ei ihmisiä.

SVT:n mukaan viranomaisilla ei ole toistaiseksi tietoa siitä, miten onnettomuus on tapahtunut. (Lähde: TT)

Brasiliassa ylittyi 250 000 koronavirukseen kuolleen rajapyykki

Etelä-Amerikan väkirikkaimmassa maassa Brasiliassa on kirjattu yhteensä yli 250 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertovat maan terveysviranomaiset. Synkkä rajapyykki ylittyi lähes tasan vuosi sen jälkeen, kun maassa oli vahvistettu ensimmäinen koronavirustartunta.

Tarkalleen Brasiliassa on nyt vahvistettu 251 498 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yli 213 miljoonan asukkaan maassa koronavirukseen on kuollut miljoonaa asukasta kohden 1 178 ihmistä tilastosivusto Worldometerin mukaan. Suomessa vastaava luku on 133.

Määrällisesti eniten koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on ollut Yhdysvalloissa, jossa ylittyi maanantaina 500 000 koronavirukseen kuolleen raja. (Lähde: AFP)

Barkovin maali käynnisti Floridan takaa-ajon - Dallas kaatui päätöserän maaleilla

Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers näytti jo taipuvan Dallas Starsille, kunnes Floridan suomalaiskapteeni Aleksander Barkov sytytti joukkonsa takaa-ajoon. Florida voitti ottelun lopulta maalein 3–2.

Barkov teki päätöserässä Floridan 1–2-kavennuksen ja vajaata minuuttia myöhemmin puolustaja Anton Strålman toi Floridan tasoihin Eetu Luostarisen sekä Mason Marchmentin syötöstä. Floridan voittomaalin viimeisteli Frank Vatrano.

Dallasin suomalaisista pisteille pääsi puolustaja Miro Heiskanen, joka ylivoimalla syötti Joe Pavelskin avausmaalin. Syöttöpiste oli Dallasin pakille kauden yhdeksäs.

Oberstdorfin ohjelmassa on yhdistettyä ja naisten joukkuemäki

Oberstdorfin MM-kisoissa ratkotaan tänään yhdistetyn normaalimäen kilpailun ja mäkihypyssä naisten joukkuekilpailun mestaruudet. Yhdistetyssä Suomea edustavat Ilkka Herola, Perttu Reponen, Wille Karhumaa ja Otto Niittykoski. Yhdistetyn mäkiosuus alkaa kello 11.15 Suomen aikaa ja 10 kilometrin hiihto kello 17.

Myös naisten joukkuemäki hypätään Oberstdorfin normaalimäessä ja kilpailu alkaa kello 18.15. Suomen joukkueessa hyppäävät Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho, Susanna Forsström ja Julia Tervahartiala.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut