Verkko-ostoksiin tulossa iso muutos – kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat ostokset tullattava heinäkuusta lähtien, alle 22 euron ostosten kohtelu tiukentuu

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lakimuutoksesta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Verkko-ostosten teko EU:n ulkopuolella toimivista verkkokaupoista muuttuu heinäkuussa, kun myös alle 22 euron arvoisista ostoksista on tehtävä tullaus ja maksettava arvonlisävero.

Tällä hetkellä veroa ei tarvitse yleensä maksaa pienistä verkkokauppaostoksista, joiden arvo on 22 euroa tai sen alle. Tulli huomauttaa, että sääntö koskee myös EU:n tullialueella verorajan ylittäviä tavaroita, joten arvonlisävero pitää maksaa ja tullaus tehdä myös Ahvenanmaalta tulevista tai Ahvenanmaalle lähetettävistä ostoksista.

Muutoksilla tavoitellaan reilumpaa kilpailutilannetta kotimaisille ja EU-maiden yrityksille, koska pienten lähetysten arvonlisäverovapaus on antanut kilpailuedun EU:n ulkopuolelta tulevalle verkkomyynnille. Ilmiö on näkynyt Postissa , jossa pienten Kiinasta tilattujen ostosten määrä on kasvanut suureksi.

Tulli on pyrkinyt helpottamaan henkilöasiakkaille suunnattua tuontitullausta, jotta asiointi sujuisi mahdollisimman helposti.

– Pienten lähetysten tullaus hoituu aivan samalla tapaa kuin tällä hetkellä yli 22 euron lähetysten. Tullauksen voi usein ostaa suoraan kuljetusyritykseltä tai muulta edustajalta tai tehdä itse Tullin asiointipalveluissa, sanoo henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehityksestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio tiedotteessa.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lakimuutoksesta.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut