Hallitus kokoontuu illalla saamaan tietoa liikkumisrajoitusten valmistelusta

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei ennakoinut keskiviikkona ennen hallituksen iltakoulua, että illalla tehtäisiin päätöksiä uusista rajoitustoimista. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu / STT

Hallitus kokoontuu illalla neuvottelemaan Säätytalolle mahdollisista uusista koronarajoituksista. Neuvotteluissa käydään läpi perusteita erilaisille koronarajoituksille. Hallitus saa tietoa muun muassa liikkumisrajoitusten valmistelusta.

Hallitus ei ole aiemmin keskustellut ainakaan virallisesti liikkumisrajoituksista. Asiaa valmistellaan valtioneuvoston kansliassa. Liikkumisrajoituksista on käyty runsaasti keskustelua sen jälkeen, kun STT uutisoi niitä koskevista alustavista suunnitelmista maanantaina.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei ennakoinut keskiviikkona ennen hallituksen iltakoulua, että illalla tehtäisiin päätöksiä uusista rajoitustoimista.

Marinin mukaan hallituksella on pöytälaatikossa muitakin valmiuslain asetusluonnoksia esimerkiksi kaikista niistä pykälistä, jotka olivat käytössä viime vuonna ja joita voidaan joutua jälleen myöhemmin ottamaan käyttöön. Niitä on valmisteltu viime vuoden puolelta lähtien.

Neuvottelujen yhteydessä on STT:n tietojen mukaan myös ylimääräinen valtioneuvoston istunto liittyen valmiuslain pykälien käyttöönottoon.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut