Päätoimittajat edellyttävät hallitukselta läpinäkyvyyttä myös poikkeusoloissa – liikkumisrajoitusten valmistelu jäänyt pimentoon

Päätoimittajien yhdistyksen (PTY) puheenjohtaja on STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Sanna Nikula, Susanna Jääskeläinen / STT

Päätoimittajien yhdistys on julkaissut kannanoton, jossa se ilmaisee huolensa hallituksen päätösten valmistelun läpinäkyvyydestä. Yhdistys edellyttää julkisuusperiaatteen noudattamista myös poikkeusoloissa.

Kannanotossa sanotaan, että esimerkiksi liikkumisrajoitusten valmistelun konkreettiset yksityiskohdat on pidetty täysin poissa julkisuudesta, vaikka valtioneuvoston kanslia on mediatietojen mukaan pyytänyt muilta ministeriöiltä lausuntoja kaavailtuihin rajoituksiin jo helmikuussa.

Yhdistys huomauttaa, että kansalaisten arkeen merkittävästi vaikuttavista toimista on välttämätöntä käydä yhteiskunnallista keskustelua jo valmistelun aikana. Avoimuus on keskeinen osa demokraattisen yhteiskunnan päätöksentekoa.

– Julkisuuslain mukaan myös poikkeusolojen varautumiseen liittyvät tiedot ovat normaaliin tapaan julkisia, jollei tiedon antamisesta ole vahinkoa varautumiselle. On vaikea nähdä, mitä vahinkoa julkisuudesta voisi olla liikkumisrajoitusten toteuttamiselle, kannanotossa kirjoitetaan.

Liikkumisrajoitusten mahdollisesti tullessa voimaan Päätoimittajien yhdistys edellyttää myös, että toimittajien ja kuvaajien normaalit liikkumis- ja työskentelymahdollisuudet turvataan.

Viime keväänä sama tilanne

Päätoimittajien mukaan myös viime keväänä tiedon saaminen erityisesti valmisteluvaiheessa osoittautui useaan otteeseen mahdottomaksi.

– Poliittisesti herkkiä ja taloudellisesti merkittäviä ratkaisuja valmisteltiin viime tingassa työryhmissä, joiden esitykset vietiin suoraan hallituksen neuvotteluihin ja julkistettiin vasta päätöksenteon jälkeen. Käytäntö ei ole millään muotoa hyväksyttävä eikä julkisuuslain mukainen, kannanotossa sanotaan.

Valmiuslain pykälien 106 ja 107 ottaminen käyttöön herättää päätoimittajissa huolta siitä, että valtioneuvoston kanslian johtovastuun vahvistaminen vaikeuttaa tiedonsaantia entisestään.

Jo pykälien käyttöönoton valmistelu on päätoimittajien havaintojen mukaan vähentänyt eri toimijoiden halukkuutta kommentoida valmistelussa olevia hankkeita.

Päätoimittajat viittaa kannanotossaan sekä valtionhallinnon viestintäsuositukseen että valtioneuvoston viestintästrategiaan, joissa valmistelun ja päätöksenteon avoimuus on kirjattu arvoksi. Viestintästrategiassa linjataan lisäksi, että ”myös keskeneräisestä voi ja pitää viestiä".

– Poikkeusoloissa tämä linjaus vaikuttaa unohtuneen, päätoimittajat arvostelevat.

Vuonna 1972 perustettu Päätoimittajien yhdistys (PTY) on uutismedioiden päätoimittajien yhdysside, joka edistää jäsentensä osaamista, yleissivistystä ja ammatillisia toimintaedellytyksiä. Yhdistyksen jäsenistöön kuuluu päätoimittajia, pääkirjoitustoimittajia ja toimituspäälliköitä sekä vastaavissa tehtävissä toimivia journalisteja. Yhdistyksen puheenjohtaja on STT:n vastaava päätoimittaja Minna Holopainen.

"Ei rajoita sananvapautta"

Oikeuskansleri Tuomas Pöystiltä kysyttiin keskiviikkona ennen hallituksen iltakoulua, rajoittaako pykälä 106 esimerkiksi muiden ministereiden tai ministeriöiden puhevaltaa suhteessa valtioneuvoston kansliaan ja pääministeriin.

Pöystin mukaan perustuslakivaliokunnan keskiviikkona antamassa mietinnössä on nimenomaisesti lausuttu, että se esimerkiksi ei rajoita sananvapautta.

– Sen sijaan se antaa suoran johtovallan johtaa viestintää, Pöysti sanoi.

_________

Korjattu kello 14.45: Hallitus ottaa käyttöön valmiuslain 106 pykälästä vain ensimmäisen momentin. Poistettu sen takia lause, jonka mukaan toimivaltaisia viranomaisia ja kuntia voitaisiin kieltää esittämästä omia näkökantojaan kiistanalaisissa asioissa. Sellaista toimivaltuutta ei oteta nyt käyttöön.

Kommentoi

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kun lapsi sairastuu, Lasten Pihlajalinna hoitaa

Mainos: PeeÄssä

Olitko paikalla, kun Kuopion Prisma avattiin?

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut