Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

STT:n tiedot: Työmarkkinajärjestöt eivät päässeet kolmikantaisessa työryhmässä sopuun ansiosidonnaisen porrastamisesta, valmistelu jatkuu hallituksessa työryhmän työn pohjalta

Työmarkkinajärjestöt eivät STT:n tietojen mukaan päässeet kolmikantaisessa työryhmässä yksimielisyyteen mallista, jolla ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastettaisiin. Hallitus jatkaa valmistelua huhtikuun kehysriiheen kuitenkin työryhmän pohjatyötä hyödyntäen.

Näkemyseroja oli tiettävästi palkansaajien ja työnantajien kesken, mutta myös eri järjestöjen kesken.

Raportti työryhmän tuloksista julkistetaan torstaina aamupäivällä. Työryhmässä oli työmarkkinajärjestöjen edustajien lisäksi jäseninä myös muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön edustajia. Ryhmän puheenjohtaja oli sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäällikkö Heli Backman STM:stä.

Budjettiriihessä syksyllä hallitus asetti useita työryhmiä haarukoimaan erilaisia vaihtoehtoja, joilla työllisyyttä voisi kasvattaa. Työttömyysturvaa pohtineen työryhmän tehtävä oli muun muassa analysoida mallia, jossa ansiosidonnaista työttömyysturvaa porrastetaan siten, että turvan enimmäiskesto määräytyisi työhistorian pituuden perusteella.

Keskeinen ajatus valtiovarainministeriön (VM) ehdottamassa mallissa on, että lyhyestä työurasta saisi lyhyemmän ansiosidonnaisen ja pitkästä työurasta pitemmän. Malli olisi lähellä yleistä työttömyysvakuutusta.

Nykyisessä mallissa 26 kalenteriviikon työssä ololla 28 kuukauden aikana syntyy oikeus noin 14 kuukauden ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan. VM on ehdotuksessaan hakenut mallia, joka ottaisi huomioon myös lyhyemmät työsuhteet.

Työllisyysvaikutus kiinni yksityiskohdista

Työryhmä on puntaroinut myös muun muassa ehdotusta, jonka mukaan työssäoloehdon uudistamisessa hyödynnettäisiin tulorekisteriä niin, että ehdon täyttymistä tarkasteltaisiin kuukauden aikana kertyneiden palkkatulojen perusteella. Näin viikoittaisen työajan tarkastelusta voitaisiin luopua.

Tästä niin kutsutusta euroistamisesta oli STT:n tietojen mukaan työryhmässä erimielisyyttä, samoin ansiosidonnaisen pituudesta ja tasosta. Asiasta neuvottelemisesta ei ennakoida helppoa hallituksessakaan.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on linjannut, että tämän kevään työllisyyspäätöksillä täytyy tuottaa 20 000–30 000 lisätyöllistä. Työttömyysturvakokonaisuus on siinä yksi olennainen keino.

Erilaisten ansiosidonnaisten porrastusmallien työllisyysvaikutus on kiinni yksityiskohdista, joilla ne toteutettaisiin.

Työryhmä teki selvityksiä ja joistakin asioista myös linjauksia ja tältä pohjalta hallitus jatkaa neuvotteluita konkretiasta.