Useita poliiseja loukkaantui, kun mielenosoittajat vastustivat poliisin valtaoikeuksien lisäämistä Britanniassa

STT

Britanniassa useita poliiseja loukkaantui, kun mielenosoittajat kokoontuivat sunnuntaina vastustamaan poliisin valtaoikeuksien suunniteltua lisäämistä Bristolissa Lounais-Englannissa.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan väkivaltaiseksi äityneeseen mielenosoitukseen osallistui tuhansia ihmisiä. Osa mielenosoittajista tunkeutui poliisiasemalle ja sytytti tuleen ainakin kaksi poliisin ajoneuvoa. Bristolin alueen poliisin mukaan mielenosoitus alkoi rauhallisesti, mutta sitten pieni osa paikalle saapuneista aloitti mellakoinnin.

Britannian sisäministeri Priti Patel on kuvaillut tapahtumia mahdottomiksi hyväksyä. Hänen mukaansa väkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä ei tulla koskaan sallimaan.

Mielenosoittajien vastustama kiistelty lakiehdotus muun muassa antaisi poliisille aiempaa suuremmat valtuudet rajoittaa mielenosoituksia ja protesteja Englannissa ja Walesissa, BBC kertoo.

Suuret kokoontumiset ovat tällä hetkellä kiellettyjä Englannissa koronatilanteen takia. Lontoossa osoitettiin kuitenkin lauantaina mieltä koronarajoituksia vastaan. Protestiin osallistui tuhansia ihmisiä. Myös tuolloin useita poliiseja loukkaantui. Ainakin 36 ihmistä myös pidätettiin.

Kommentoi

Mainos: Navigaattori / Kuopion kaupunki

Uutta suuntaa työuralle Navigaattorista

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut