Pääsiäiselle tiedossa poutaa, kuuroja ja yöpakkasia – talvirenkaat voivat vielä olla pääsiäisliikenteessä tarpeen

Talvirenkaita on viime kesänä voimaan tulleen tieliikennelain mukaan käytettävä keliperusteisesti maaliskuun loppuun. Nastarenkaita saa käyttää sen jälkeenkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa / STT

Pääsiäisestä on näillä näkymin tulossa enimmäkseen poutainen, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Räntä- ja vesikuuroja voi kuitenkin tulla koko maassa erityisesti perjantaina ja mahdollisesti myös lauantaina, kertoo päivystävä meteorologi Nina Karusto. Pilvenraoista voi pilkahtaa myös auringonpaistetta.

Suurimmassa osassa maata lämpömittari on perjantaina ja lauantaina plussan puolella, ylimmillään reilussa viidessä asteessa. Lämpimintä ilmaa on luvassa maan länsi- ja lounaisosiin. Pohjoisessa puolestaan on viileämpää ja lämpöasteita alle viiden.

Sunnuntaista eteenpäin sää voi jatkua poutaisena mutta tuulisempana. Tuulen mukana sää saattaa mahdollisesti myös lämmetä.

Yöpakkasia on pääsiäisen aikana luvassa suureen osaan maata.

Yöpakkaset liukastavat teitä

Talvirenkaita on viime kesänä voimaan tulleen tieliikennelain mukaan käytettävä keliperusteisesti maaliskuun loppuun. Nastarenkaita saa käyttää sen jälkeenkin, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Isoja lumikertymiä ei teille ainakaan pääsiäisen korvilla ole tiedossa, mutta pakkasta kyllä.

– Aina on pieni riski yöpakkasten kanssa. Jos on yöaikaan tai varhain aamulla liikenteessä, paikallista liukkautta voi olla, Karusto sanoo.

Renkaiden valinnan kannalta on väliä myös sillä, millaisilla teillä ajelee: pääväylät ovat todennäköisesti puhtaammassa kunnossa kuin mökkitiet.

Ainakin pohjoisessa talvirengaskeli todennäköisesti vielä jatkuu, Karusto arvioi.

Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki ei suosittelisi kesärenkaiden vaihtoa vielä pääsiäisliikenteeseen.

Pääsiäisliikenteen ennakoidaan olevan maltillista

Pääsiäisliikenteen ennakoidaan olevan tänä vuonna normaalia maltillisempaa. Liikennemäärää on kuitenkin vaikea tarkoin ennustaa, sillä siihen vaikuttavat monet seikat koronatilanteesta säätilaan, Sauramäki sanoo.

– Aina kun tiedotetaan, että tautitapaukset lisääntyvät, se näkyy liikennemäärissä myös.

Toisaalta hyvillä säillä ja ajokeleillä liikennemäärät perinteisesti lähtevät kasvuun.

Liikennemäärät ovat talven aikana pysyneet tavallista matalammalla. Edellisvuoteen verrattuna maanteillä oli tammikuussa 18 prosenttia ja helmikuussa reilut 16 prosenttia vähemmän liikennettä.

Suurin osa pääsiäisen menoliikenteestä ajoittuu torstaihin. Suurimpia liikennemääriä on Sauramäen mukaan yleensä ollut pääsiäisenä ainakin Helsingistä Lahden, Mikkelin ja Tampereen suuntaan sekä Tampereelta Jyväskylän suuntaan.

Paluuliikenne jakaantunee tasaisemmin sunnuntaille ja maanantaille.

Sauramäki toivoo pääsiäisen ajan liikkumiseen harkintaa.

– Jos lähtee, sitten muistaa turvaväliä niin liikenteessä kuin muuallakin noudattaa.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut