Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

Käräjäoikeus antaa tuomion Kittilän kunnan laskutusjutusta – syyttäjän mukaan kuntapäättäjät yrittivät ratkoa Kittilän ongelmia ostamalla lakipalveluita ohi virallisen hankintaprosessin

Lapin käräjäoikeus antaa tänään tuomion Kittilän kunnan lakipalveluostoksiin liittyvistä syytteistä. Syyttäjän mukaan Kittilän kuntapäättäjät yrittivät ratkoa kunnan ongelmia ostamalla lakipalveluita kunnan piikkiin ilman vaadittavaa hankintapäätöstä.

Syytteiden tekoaika ulottuu vuodesta 2013 vuoteen 2015. Syyttäjän mukaan silloiset Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja ryhtyivät joulukuussa 2013 hankkimaan lakipalveluita kunnan lukuun ilman hankintapäätöstä.

Syytteen mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula ja kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Markku Mäkitalo toimittivat asiakirjoja juristille. Kurula ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Aki Maunula allekirjoittivat syyttäjän mukaan lakipalveluista syntyneen 9 500 euron laskun vaikka heillä ei ollut oikeutta hyväksyä laskuja kunnan lukuun.

Syyttäjän mukaan juristin neuvoja hyödynnettiin ainakin hissiyhtiö Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa koskevan tutkintapyynnön peruuttamiseen ja kunnanjohtaja Anna Mäkelän potkuihin liittyen.

Syyttäjä vaatii kolmikolle ehdollista vankeutta ja oheissakkoa törkeän petoksen yrityksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kaikki kolme ovat kiistäneet syytteet. Kurulan ja Maunulan mukaan erillistä hankintapäätöstä lakipalveluiden hankkimiseen ei tarvittu, sillä kunnanhallitus oli tehnyt asiassa hallinnolliset päätökset. Mäkitalo kiistää antaneensa toimeksiantoa lakipalveluiden saamiseksi.

Syytteessä myös kunnanhallituksen jäseniä ja varajäseniä

Syyttäjän mukaan Kurula tilasi toistamiseen lakiapua kunnan piikkiin helmikuussa 2015. Kyse oli Mäkelän potkuista, joista oli valitettu hallinto-oikeuteen. Kurula halusi juristilta apua hallinto-oikeudelle toimitettavia lausuntoja varten, syytteessä sanotaan.

Kunnalle toimitettiin lakipalveluista yli 7 000 euron lasku. Syyttäjän mukaan Kurulalla ei tässäkään tapauksessa ollut oikeutta eikä toimivaltaa tehdä hankintoja kunnan lukuun. Kurula kiistää syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hän sanoo vastauksessaan, ettei erillistä hankintapäätöstä tarvittu.

Virka-aseman väärinkäyttämisestä syytteessä on myös kunnanjohtajana toiminut Kyösti Tornberg. Syyttäjän mukaan Tornberg sai jälkimmäisiä lakipalveluita koskevat laskut haltuunsa, mutta säilöi ne työpöytänsä laatikkoon.

Laskut löytyivät vasta Tornbergin jäätyä eläkkeelle.

Tornberg on kiistänyt syytteen. Hän sanoo tulleensa vt. kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2015, jolloin tilanne kunnassa oli vaikea. Aika ei hänen mukaansa sopinut kiistanalaisen laskun käsittelyyn.

Syyttäjä vaatii helmikuun 2015 laskujen takia rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä myös viidelle kunnanhallituksen jäsenelle tai varajäsenelle sekä vs. hallintojohtajalle. Kaikki ovat kiistäneet syytteen.

Kittilän kuntakriisistä on kesken useita oikeusprosesseja

Kittilän kuntakriisiin liittyviä rikossyytteitä on käsitelty ja käsitellään edelleen useissa oikeusasteissa. Toukokuussa Lapin käräjäoikeudessa on määrä alkaa käsittely jutussa, jossa lähes 40:tä entistä ja nykyistä kuntapäättäjää syytetään Kittilän hallintojohtajana vuosikymmeniä toimineen Esa Mäkisen syrjäyttämisestä.

Syyttäjän mukaan Mäkisen syrjäyttämisen tarkoituksena oli estää tätä puuttumasta laittomuuksiin lakipalvelujen ostamisessa. Mäkinen oli esittänyt, että kunnan ei pidä maksaa toista lakipalvelulaskuista, koska kunta ei ollut tilannut siinä olleita palveluja.

Syyttäjä vaatii syytetyille tuntuvia sakkorangaistuksia virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Osa lakipalveluostoksista ja Mäkisen syrjäyttämisestä syytetyistä on syytettynä myös kunnanjohtaja Mäkelän potkuihin liittyvässä virkarikosoikeudenkäynnissä, josta odotetaan hovioikeuden ratkaisua myöhemmin tänä vuonna.

Juttu koskee Mäkelälle annettuja potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä vuonna 2014, joihin myös lakipalveluostokset syyttäjän mukaan kytkeytyvät. Mäkelä teki tutkintapyynnön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta. Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat Mäkelälle potkut.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on todennut potkut laittomiksi. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei irtisanominen ollut rikosoikeudellisesti lainvastainen, ja hylkäsi kaikki kuntapäättäjien syytteet. Rovaniemen hovioikeuden on määrä antaa tuomio asiassa vuoden alkupuoliskolla.