Islannissa tulivuoresta virtaa taas laavaa, uusi halkeama sijaitsee kilometrin päässä ensimmäisestä purkautumispaikasta

Islannin viranomaisten välittämässä kuvassa laavaa virtaa uudesta halkeamasta. /Islannin rannikkovartiosto AFP/Islannin rannikkovartiosto / LEHTIKUVA

STT–AFP

Islannissa kaksi viikkoa sitten alkanut tulivuorenpurkaus on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Televisiossa on näytetty kuvaa uudesta noin 200 metrin pituisesta halkeamasta, josta virtaa laavaa.

Uusi halkeama sijaitsee kilometrin päästä ensimmäisestä purkautumispaikasta.

Viranomaisten mukaan helikopterit ovat kiertäneet alueella varmistamassa, että ihmiset ovat evakuoituneet ja tutkijat ovat matkalla paikalle tutkimaan halkeamaa. Viranomaiset ovat estäneet pääsyn tulivuoren alueelle varotoimenpiteenä.

Purkauksen alettua paikan päälle matkasi sankoin joukoin ihmisiä ihmettelemään tapahtumaa. Islannin turismiviranomaisen tuoreimpien laskujen mukaan sunnuntaihin mennessä alueella oli vieraillut yli 36 000 ihmistä.

Alun perin asiantuntijat uskoivat purkauksen olevan nopeasti ohi, mutta nyt sen arvioidaan jatkuvan jopa useita viikkoja.

Fagradalsfjall-tulivuori sijaitsee noin 40 kilometrin päässä pääkaupungista Reykjavikista.

Vaikka Islannissa on enemmän aktiivisia tulivuoria kuin missään muussa Euroopan maassa, Reykjanesin niemimaalla edellinen tulivuorenpurkaus tapahtui 1200-luvulla. Tuolloin purkaus tosin kesti miltei 30 vuotta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut