Yli 40:tä ihmistä epäillään kokoontumisrikkomuksesta koronarajoitusmielenosoituksessa Helsingissä maaliskuussa

Tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan noin 300 ihmistä. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Poliisi epäilee 46:ta ihmistä kokoontumisrikkomuksesta maaliskuun lopulla Helsingissä järjestetyssä koronarajoitusmielenosoituksessa. Tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan noin 300 ihmistä.

Poliisin mukaan mielenilmauksen järjestäjät eivät noudattaneet etukäteen poliisin kanssa sovittua suunnitelmaa. Mielenosoittajat jättivät myös huomiotta poliisin käskyt, joiden mukaan mielenosoittajien olisi pitänyt liikkua kuuden hengen ryhmissä yhtenäisen joukon sijaan.

– Osalle 46 epäillystä on annettu sakko kokoontumisrikkomuksesta, ja joidenkin kohdalla on selvinnyt, ettei ole syytä epäillä rikosta. Osa tapauksista etenee esitutkinnan kautta syyteharkintaan, koska suostumusta sakkomenettelylle ei ole saatu tai rikosepäily on kiistetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen tiedotteessa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä kaikki yli kuuden hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty Helsingissä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut