USA:n puolustusministeri: Lisää sotilaita Saksaan, yhteistyö ei kompastu kaasuputkeen

Puolustusministeri Lloyd Austinin mukaan Saksaan on tulossa noin 500 amerikkalaissotilasta lisää. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain puolustusministerin Lloyd Austinin mukaan maa aikoo lisätä Saksassa olevien joukkojensa määrää noin 500 sotilaalla. Berliinissä vierailevan Austinin mukaan uudet joukot sijoitetaan Wiesbadenin alueelle mahdollisesti jo alkusyksystä.

Päätös on selvä irtiotto Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin linjasta. Trump päätti viime kesänä siirtää pois Saksasta 12 000 amerikkalaissotilasta. Presidentiksi noussut Joe Biden laittoi kuitenkin suunnitelman jäihin jo aiemmin keväällä.

Yhdysvalloilla on Saksassa nykyään noin 34 500 sotilasta, mikä on vain murto-osa kylmän sodan päivistä.

Saksan puolustusministerin Annegret Kramp-Karrenbauerin tiistaina tavannut Austin korosti myös, etteivät maiden erimielisyydet Nord Stream 2 -kaasuputkesta ole este hyvien kahdenvälisten suhteiden jatkumiselle Yhdysvaltain ja Saksan välillä.

– Olemme ilmaisseet vastustavamme tätä sopimusta ja sen Venäjälle antamaa vaikutusvaltaa. Mutta emme aio antaa tämän asian olla esteenä upealle suhteelle, joka meillä on Saksan kanssa, Austin muotoili.

Yhdysvallat vastustaa Venäjältä Itämeren kautta Saksaan jo lähes valmiiksi rakennettua putkea, koska se Yhdysvaltojen mukaan lisää Euroopan riippuvuutta venäläisestä energiasta. Presidentti Joe Bidenin hallinto on antanut ymmärtää kannattavansa edeltäjänsä Trumpin hallinnon tavoin pakotteita putkihanketta kohtaan.

Saksa ei ole taipunut painostuksen edessä. Sen mukaan kaasuputki on tärkeä siirryttäessä pois hiili- ja ydinenergian käytöstä.

Trump arvosteli Saksaa toistuvasti ja kärkkäästi, mutta nyt Washingtonissa pidetään Saksaa jälleen tärkeänä taloudellisena ja sotilaallisena liittolaisena. Austinin mukaan Yhdysvaltain ja Saksan suhteen vahvistaminen on Bidenin hallinnon asialistan kärjessä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut