Turkkilaisten diplomaattilähteiden mukaan Yhdysvallat olisi peruuttanut kahden sotalaivan siirtämisen Mustallemerelle. Asiasta kertoo Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu diplomaattilähteisiinsä nojaten.
Lähteiden mukaan ensimmäinen amerikkalainen sotalaiva ei ollut kulkenut Bosporinsalmen läpi keskiviikon aikana. Anadolun mukaan molempien alusten siirrot olisi peruutettu.
Kahden amerikkalaisen sotalaivan on ollut määrä siirtyä tämän viikon aikana Välimereltä Mustallemerelle. Turkkilaisen Daily Sabah -lehden mukaan sotalaivat ovat olleet ankkurissa Kreikalle kuuluvan Kreetan saaren lähistöllä.
Yhdysvallat ei tuoreeltaan vahvistanut sen enempää sotalaivojen suunniteltua siirtoa kuin siirron perumistakaan, kertoo uutistoimisto AFP.
Tilanteen taustalla on Venäjän aloittama joukkojen keskittäminen Ukrainan rajoille sekä Venäjän miehittämälle Krimille. Sotilasvarustelun myötä muun muassa Venäjän ja Naton sanailu on kiihtynyt.
Yhdysvaltain sota-alukset käyvät Mustallamerellä säännöllisesti
Voimassa olevan sopimuksen mukaan Yhdysvaltojen tulee ilmoittaa Turkille 15 päivää etukäteen, mikäli se aikoo lähettää sotalaivojaan Bosporinsalmen tai Dardanellien läpi, AFP kertoo.
Viime viikolla Turkki kertoi, että se oli saanut diplomaattiteitse tiedon, jonka mukaan kaksi Yhdysvaltojen sotalaivaa on siirtymässä kohti Mustaamerta tarkoituksenaan pysyä alueella 4. toukokuuta asti. AFP:n mukaan Yhdysvaltojen sotalaivat ovat käyneet alueella säännöllisesti osoittamassa tukea Ukrainalle vuonna 2014 alkaneen Itä-Ukrainan sodan vuoksi.
Uutistoimisto Reuters puolestaan kertoo, että yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan maa ilmoittaa Turkille varsin usein aikeistaan siirtää laivoja Mustallemerelle. Aina siirtoa ei kuitenkaan tapahdu, vaan ilmoitus on tehty varmuuden vuoksi, jotta lupa on tarvittaessa valmiina.
Reutersin yhdysvaltalaisten viranomaislähteiden mukaan onkin mahdollista, että Turkki käsitti väärin Yhdysvaltojen ilmoituksen ja että laivojen siirtoa ei ole vahvistettu.
Venäjä sen sijaan laajensi keskiviikkona Ukrainan rajojen tuntumassa käymäänsä sotaharjoitusta Mustanmeren laivastoonsa, kertoi muun muassa Venäjän valtiollinen uutistoimisto RIA Novosti . Tietoja yhdysvaltalaisalusten suunnitellusta tulosta Mustallemerelle Venäjä kommentoi viime viikolla kutsumalla toimia provokaatioksi.
Biden ja Merkel: Venäjän vähennettävä joukkojaan Ukrainan rajoilla
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskustelivat tiistaina jännitteiden lievittämiseksi Ukrainassa. Esiin nousi esimerkiksi mahdollinen huippukokous presidenttien kesken.
Keskiviikkona Biden ja Saksan liittokansleri Angela Merkel sopivat pyytävänsä Venäjää vähentämään joukkojensa määrä Ukrainan rajojen läheisyydessä, AFP kertoo. Biden ja Merkel keskustelivat jännitteisestä tilanteesta puhelimessa.
– Johtajat toivat esiin huolensa Venäjän päätöksestä lisätä joukkojaan Ukrainan rajoilla ja miehitetyllä Krimillä. He vahvistivat tukensa Ukrainan itsenäisyydelle ja alueelliselle koskemattomuudelle, Valkoisen talon välittämässä lausunnossa kerrottiin.
Vuonna 2014 alkaneessa Itä-Ukrainan sodassa on kuollut tähän mennessä yli 13 000 ihmistä. Yhdysvaltojen mukaan Venäjän joukkojen määrä miehitetyllä Krimillä ja Ukrainan rajojen tuntumassa on nyt suurimmillaan sitten sodan alkuaikojen, AFP kertoo.
Venäjä puolestaan on sanonut joukkojen siirron ja sotaharjoitusten olevan vastaus sotilasliitto Naton tuomaan uhkaan.